Tuijan, 57, punainen tupa jää moottoritien alle Laukaan Vehniällä: "Vielä en ole lähtöitkuja tirauttanut"

Ennen moottoritien rakentamista valtio lunastaa käypään hintaan Kirrin ja Tikkakosken väliltä seitsemän omakotitaloa sekä maata kymmeniltä maanomistajilta. Yksi lunastettavista kodeista kuuluu Tuija Rautiaiselle, joka on asunut niukasti Laukaan puolella sijaitsevassa punaisessa mökissään tasan 30 vuotta.

– Vielä en ole lähtöitkuja tirauttanut. Niiden aika tulee syksyllä, kun muutan ostamaani rivitaloon Vihtavuoressa. Hienoa, että tämän ikäiselle vielä myönsivät lainaa, sillä lunastuskorvaus ei kata uuden asunnon hankintaa, Rautiainen, 57, kertoo.

Rautiainen ja hänen nyt jo edesmennyt Ilpo-miehensä ostivat moottoritien alle jäävän talonsa vuonna 1988.

– Äänekoskella asuneena halusin muuttaa maalle. Päätimme talokaupoista saman tien kuin ajoimme pihaan, Rautiainen muistelee.

Hän ei tarkkaan tiedä, kuinka kauan Pieni Takalaksi kutsutun kiinteistön tontilla on asuttu.

– Talomme katto on vuodelta 1809, joten kyllä tällä paikalla on ollut asutusta pitkään ennen nykyisen Nelostien linjausta.

Talon etuovelta muutaman metrin päästä kantautuva Nelostien kumu porautuu vieraan korvien väliin sellaisella voimalla, ettei se voi olla häiritsemättä. Tuija Rautiainen on vuosien saatossa tottunut liikenteen meluun.

– Pitänee nauhoittaa rekkojen ääniä, jottei tule uudessa kodissa vieroitusoireita, hän naurahtaa.

 

Tuija Rautiainen muistelee kuulleensa ensi kerran jo viitisentoista vuotta sitten, että juuri heidän talonsa on yksi niistä, jotka jäävät moottoritien alle.

– Aluksi puheet olivat huhuja, kunnes lehdet alkoivat kirjoittaa rahoituksesta. Kun viime syksynä istuin sohvallani ja luin netistä, että viimeinkin rahat on myönnetty, niin kirosin. En siksi, että asia olisi harmittanut vaan yllätykseksi siitä, että viimein tie toteutuu. Tieto myös huojensi, sillä epävarmuutta oli jatkunut vuosia. Tämän takia esimerkiksi talon remonteista ja pihan kunnostuksista oli ollut pakko luopua.

Vaikka Tuija Rautiainen menettää kotinsa, iloitsee hän moottoritiestä, jonka odotetaan kohentavan Nelostien liikenneturvallisuutta.

– Viime syksynä rysähti tuossa ihan lähellä kaksi kertaa. Liittymästämme on ajoittain erittäin vaikea päästä Nelostielle tai kotipihaan, sillä autoletkat ovat loputtomia. Usein ajankin liittymän ohi ja palaan, ettei tarvitse jonottaa ruuhkassa pihaan kääntymistä.

 

Keski-Suomen ely-keskuksen kiinteistöpäällikkö Markku Karvonen kertoo, että kuuden asuinrakennuksen osalta on päästy sopuun lunastushinnasta ja viimeisenkin kanssa neuvottelut ovat alkamassa.

Lunastushinnat ovat vaihdelleet alle 100 000 eurosta yli 300 000 euroon. Lunastuksissa on määritelty, että vuoden loppuun mennessä pitää muuttaa. Tarvittaessa aikataulusta voidaan joustaa, mikäli se käy tien urakoitsijalle.

 

Jyväskylän Kirrin ja Tikkakosken välisen moottoritien rakentamiseen on varattu 139 miljoonaa euroa, mutta itse tie on tehtävä paljon halvemmalla.

Hankkeen projektipäällikkö Jarmo Niskanen Liikennevirastosta arvioi, että tien rakennesuunnittelu ja rakentaminen saa viedä korkeitaan noin 120 miljoonaa euroa.

Loput noin 20 miljoonaa euroa varataan pääosin lisä- ja muutoskuluihin sekä muihin erillistyönä tehtäviin töihin ja tutkimuksiin. Kyse on niin kutsutusta riskipotista kohteisiin ja töihin, joita ei voi tietää etukäteen.

– Näin isossa hankkeessa tulee väistämättä yllätyksiä, Niskanen sanoo.

Myös muun muassa ympäristö- ja vesistöselvitykset kuuluvat kokonaisbudjettiin. Lisäksi 139 miljoonasta katetaan tarvittaessa erillisiä korvauksia kuten koulukyytejä.

– Maksamme ylimääräisiä koulukyytejä, jos tietöiden takia koulumatkan pituus kasvaa yli kuljetusrajan tai esimerkiksi alikulku suljetaan ja lapset joutuisivat vaaralliselle tielle.

Jos kustannukset nousevat projektin aikana, niin eikö poliitikoilta voi aina pyytää lisää rahaa?

– Tälle hankkeelle on myönnetty 139 miljoonan euron määräraha, joka sisältää velvoitteen tien tekemiselle sovittuun paikkaan. Se, miten tie tehdään, jää hankkeen sisällä ratkaistavaksi siten, ettei tuo 139 miljoonaa euroa ylity, Niskanen sanoo.

 

Urakkamuotona on STk eli ”suunnittele ja toteuta sisältäen kehitysvaiheen”. Tarjouskilpailun voittaja ratkeaa kuluvan kuun lopussa.

– Mukana on useita infra-alan yrityksiä. Kaikki ehdokkaat läpäisivät esivalinnan, jolla testattiin urakoitsijoiden kyky näin ison hankkeen toteuttamiseen.

Kirri–Tikkakoski-moottoritie valmistuu liikenteelle näillä näkymin vuonna 2022 ja kokonaan valmista on vuotta myöhemmin. Rakentamaan päästään näillä näkymin ensi maaliskuussa.

Hankkeen kehitysvaihe urakoitsijan kanssa kestää syksyn ja alkutalven. Kehitysvaiheen aikana tarkentuu lopullinen rakentamisaikataulu ja tehdään rakennussuunnitelmat.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .