Tulli epäilee virolaisen nuuskan salakuljetusorganisaation kuljettaneen Suomeen 5  000 kiloa nuuskaa

Tulli epäilee virolaisen nuuskan salakuljetusorganisaation tuoneen Suomeen noin 5  000 kiloa nuuskaa vuoden 2018 aikana. Nuuskaa on myyty laittomille tukkukauppiaille, ja vältettyjen valmisteverojen määrä on yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa, Tulli kertoi tiedotteessaan.

Tulli epäilee rikoskokonaisuuden päätekijäksi Virossa asuvaa keski-ikäistä virolaismiestä. Miehen epäillään järjestäneen nuuskan salakuljetuksen Ruotsista Naantalin, Turun, Tornion ja Ylitornion rajanylityspaikkojen kautta Suomeen.

Tullin esitutkinnan mukaan salakuljetuksiin on käytetty kaupallisessa liikenteessä olleita kuorma-autoja, asuntoautoja ja pakettiautoa. Tulli takavarikoi esitutkinnan aikana autojen liimattavia rekisteritunnuksia, joiden avulla salakuljettajien epäillään yrittäneen välttää tullitarkastukset ja nuuskan takavarikoinnin rajanylityspaikoilla.

Tulli kertoo myös takavarikoineensa esitutkinnan aikana virolaiselta salakuljetusorganisaatiolta useita Suomeen salakuljetettuja nuuskaeriä, joiden yhteenlaskettu nuuskamäärä on yli 950 kiloa. Lisäksi Tulli takavarikoi syyskuussa varastohalliin tehdyssä kotietsinnässä pakettiautosta ja varastosta yhteensä lähes 400 kiloa nuuskaa. Takavarikoidun nuuskan katukauppahinnaksi arvioidaan pimeillä markkinoilla 380  000 euroa.

Tulli epäilee rikoskokonaisuudessa yhteensä 11:tä henkilöä, joista neljä on ollut vangittuina. Näiden lisäksi tukkukauppiaiksi epäillyt pääkaupunkiseudulla asuvat suomalaismiehet ovat olleet kiinniotettuina.

Tulli on tutkinut tapausta törkeinä veropetoksina ja salakuljetusrikoksina. Tapauksen esitutkinta on vielä kesken.

Uusimmat

Kotimaa

Orpo: Pisararata tai sen kaltainen ratkaisu tarvitaan, ratayhtiöt välttämättömät nopeiden raideyhteyksien aloittamiseksi

Ei yksin vaalikentille – ainakin vihreät ja SDP ovat kehottaneet ehdokkaitaan kampanjoimaan vähintään kaksin

Jyväskylän kaupungin talous on iskussa – väkiluku kasvussa, mutta nettosyntyvyys romahti

Leivonmäen kansallispuistosta ei aiota etsiä malmia

Vaalipaneelista tulossa ollut vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas joutui hyökkäyksen kohteeksi Itäkeskuksen metroasemalla – poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä

Siitospuuhissa kunnostautunut, villi metsäpeura Kalle-Juhani muutti Ähtärin eläinpuistoon rikastamaan lajinsa geeniperimää

Syyttäjä ei hae valituslupaa Teuvo Hakkaraisen tuomioon pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta

Infektiolääkärit huolestuivat: Voiko pääkaupunkiseudulla kyteä hiv-epidemia pistoshuumeiden käyttäjien keskuudessa?

Oletko nähnyt tätä miestä? – Jani Lehtinen, 23, katosi Jyväskylän Kortepohjasta perjantaina, poliisi pyytää havaintoja

Politiikan tutkijat: Perussuomalaisten mainosvideo tähtää kohuun – "Kyllähän täysjärkinen ymmärtää sen parodiaksi"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.