Tunnetko lihasi? -kampanjan takana merkittävä terveysriski

Antibioottiresistenssi on liiton mukaan globaali terveysriski.

Tunnetko lihasi? kysyy Kuluttajaliitto antibioottien käytöstä lihan tuotannossa muistuttavassa kampanjassaan.

Liitto kehottaa kuluttajia kiinnittämään huomiota käyttämänsä lihan alkuperämaahan. Antibioottiresistenssi on liiton mukaan tänä päivänä yksi merkittävimmistä globaaleista terveysriskeistä. Ruoan kautta se voi levitä myös ihmisiin.

Liitto tiedottaa Pohjoismaissa, Tanskaa lukuun ottamatta, antibiootteja käytettävän lihantuotannossa hyvin vähän verrattuna muihin EU-maihin ja Euroopan ulkopuolisiin maihin.

Kampanjassa etenkin ravintoloiden asiakkaat haastetaan kysymään ruoka-annoksessa olevan lihan alkuperämaa. Liiton mukaan pakatuista elintarvikkeista lihan alkuperätiedon saaminen on helpottunut, mutta ravintoloissa alkuperä on vain harvoin esillä.

Kampanja keskittyy etenkin tiistaina 15.3. vietettävään Kansainväliseen Kuluttajan Oikeuksien päivään. Tietoja ravintola-annoksen lihan alkuperämaasta ja kuvia annoksesta voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #tunnelihasi tai #AntibioticsOffTheMenu.