Tuomioja: Pakotepäätöksessä ei voitu käyttää veto-oikeutta

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Suomi pyrki eilen edelleen lykkäämään EU:n uusien Venäjä-pakotteiden voimaantuloa. Tuomiojan mukaan kyseessä oli hallituksen yksimielinen tavoite, mutta siinä ei onnistuttu.

Tuomioja sanoo, että Suomi ei käyttänyt asiassa veto-oikeutta, koska maanantaina tehdyn pakotepäätöksen muuttaminen olisi vaatinut jäsenmaiden yksimielisyyden. Maanantaina EU päätti, että pakotteet otetaan käyttöön lähipäivinä.

- Juridinen tulkinta oli sellainen, että kun nämä oli maanantaina päätetty, ei niitä voinut muuttaa kuin yksimielisesti. Tämä juridiikka on tietysti vähän ehkä kyseenalaista, Tuomioja sanoo STT:lle.

- Meillä on edelleen se sama näkemys, että olisi ollut ehkä viisaampaa jättää pakoteuhka päälle sen sijaan että päätettiin (voimaantulosta). Tärkeintä on se, että toivottavasti tämä ei vaikuta negatiivisesti paikan päällä tulitauon pysyvyyteen ja näihin käytäviin neuvotteluihin.

Jäänmurtajapalveluiden vienti jäi Venäjän vastaisten pakotteiden listalta pois. Virkamieslähteen mukaan Suomi piti EU:n neuvotteluissa huolta siitä, että jäänmurtopalveluiden ei voida tulkita kuuluvan pakotteiden piiriin. Alun perin muotoilun katsottiin jättävän liiaksi tulkinnanvaraa.

Vientikielto jäi koskemaan tiettyjä palveluita, jotka liittyvät öljyn etsintään ja tuottamiseen mereltä ja arktisilta alueilta sekä liuskeöljyhankkeisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Nämä yritykset ja henkilöt ovat EU:n uudella pakotelistalla

Hautala: EU:n linja säröilee, Putin ottaa kaiken irti