Tuore tutkimus: Uusi kiekkosuodatin toimii – Nenäinniemen jätevedenpuhdistamo Jyväskylässä poistaa 99 prosenttia jätevesien mikromuoveista

Jyväskylässä toimiva Nenäinniemen puhdistamo saa tehokkaasti mikromuovit talteen jätevesistä. Puhdistamo käsittelee noin 160 000 asukkaan jätevedet sekä teollisuuden jätevesiä.

Tuore Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tehty pro gradu -tutkimus osoitti, että Nenäinniemen jätevedenpuhdistamo onnistuu poistamaan 99 prosenttia kotitalouksien ja teollisuuden jätevesien mikromuoveista.

Tämän mahdollistaa Nenäinniemen puhdistamolle vuonna 2018 valmistunut kiekkosuodatinkäsittely. Kiekkosuodattimien vaikutusta muovinpuhdistukseen ei ole aiemmin tutkittu laajasti.

– Uuden kiekkosuodattimen osuus puhdistustehosta osoittautui huomattavaksi. Se monikymmenkertaisti puhdistustehon, sanoo tutkimuksen tehnyt Kalle Ryymin Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

Mikromuovit ovat alle viiden millimetrin kokoisia muovihiukkasia. Pitkäikäisyytensä vuoksi vesistöihin päätyvät mikromuovit voivat olla ympäristöriski. Mikromuovit kulkeutuvat vesistöihin esimerkiksi jätevedenpuhdistamojen kautta.

Uusi kiekkosuodatinkäsittely tarkoittaa sitä, että perinteisillä menetelmillä puhdistettu jätevesi suodatetaan Nenäinniemen puhdistamolla lisäksi tiheän, 10 mikrometriä silmäkooltaan olevan kiekkomaisen suodattimen läpi ennen kuin vesi päästetään Päijänteeseen.

Tutkimuksen rahoitti Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .