Tuppuralan koulun rakennuspalo on saatu sammutettua Mikkelissä

Mikkelissä Tuppuralan koulun rakennuspalo saatiin sammutettua alkuyöstä kello kahden aikaan, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitos.

Lue myös: Mikkelin Tuppuralan alakoulun tulipalo saatiin rajattua illan aikana
 

Päivystävän palomestarin mukaan rakennuksen keskiosa tuhoutui täysin, mutta sivusiipien vahingot eivät vaikuttaneet pahoilta. Rakennuksen keskiosassa paloivat pahasti liikuntasali ja pitkä käytävä.

Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Paloa oli sammuttamassa viitisentoista pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys palosta tuli puoli kahdeksalta keskiviikkoiltana.

Pelastuslaitoksen ja poliisin palonsyyntutkijat selvittävät syttymissyytä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mikkelin Tuppuralan alakoulun tulipalo saatiin rajattua illan aikana

Uusimmat

Kotimaa

Tila-auto ajautui Viitasaarella risteyksen yli pellolle – yksi loukkaantunut vietiin sairaalaan

Jyväskylän seurakunta lähettää jumalanpalveluksen Jyväskylän kaupunginkirkosta – suora lähetys kello 10

Kolumni: Systemaattinen rasismi jyllää Suomessakin – rasismin kieltäminen on itse asiassa yksi rasismin muodoista

Poikkeusaikana hiljentyneet päivystykset palaamassa normaaliin – harrastusten väheneminen vähensi tapaturmia, mutta sairauskohtaukset eivät hävinneet mihinkään

Yön uutiskooste: Voimakkaat tuulet jatkuvat lähes koko maassa, kymmenet tuhannet osallistuivat mielenosoituksiin eri puolilla Yhdysvaltoja

Ovatko tässä Suomen vanhimmat kaksoset? 104-vuotiaat jyväskyläläiset paljastivat pitkän ikänsä salaisuuden – katso koskettava video syntymäpäiväjuhlista

Suomen yli liikkuva "otus" aiheuttaa tänään voimakkaita myrskypuuskia – Ilmatieteen laitoksen kartta keltaisenaan varoituksia

Koronavirus tuskin vaikuttaa lappilaiskuntien asuntotilanteeseen

Lotossa yksi täysosuma – täällä juhlittiin lauantaina

Myrskypuuskista koitui eniten vahinkoja Uudeltamaalta Pirkanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä, pelastuslaitoksella satoja tehtäviä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.