Turun isoilla purjelaivoilla seilaa myös maakrapuja

 The Tall Ships Races -tapahtuma jatkuu Turussa sunnuntaihin, jonka jälkeen laivat jatkavat kohti Liettuan Klaipedaa.

Turun The Tall Ships Races -tapahtumaan osallistuvilla suurilla purjealuksilla on seilannut tänä kesänä kymmeniä suomalaisia.

Osaan laivoista voi varata maksullisia purjehdusmatkoja, joiden aikana osallistujat toimivat osana alusten vapaaehtoista miehistöä. Osallistujilta ei välttämättä vaadita aiempaa purjehduskokemusta, vaan olennaista on purjehdustaitojen opettelu osana miehistöä.

 Yksi vapaaehtoista miehistöä ottavista aluksista on Suomen purjelaivasäätiön kuunari Helena. The Tall Ships Races -tapahtuman aikana suurin osa vapaaehtoisista on alle 25-vuotiaita nuoria. Yhden legin eli kahden kaupungin välisen kilpapurjehduksen aikana mukana on parisenkymmentä purjehdusoppilasta. Purjelaivasäätiön aluksille on mahdollista hakea myös stipendejä.

Salolainen Iiris Mattila haki Helenalle Ruotsin Halmstadin ja Kotkan väliselle osuudelle. Mattila on tottunut purjehtija, mutta matka lähes 40-metrisellä Helenalla oli ensimmäinen suuremmalla purjelaivalla. Mattilan mukaan purjehduksessa olennaista on oppia luottamaan käytössä olevaan alukseen.

 The Tall Ships Races -tapahtuma jatkuu Turussa sunnuntaihin, jonka jälkeen laivat jatkavat kohti Liettuan Klaipedaa.