Turun kulttuuripääkaupunkisäätiö joutuu palauttamaan lähes kaksi miljoonaa euroa valtionosuutta

Säätiö hoiti Turun kulttuuripääkaupunkihanketta vuosina 2008–2012.

Turku 2011 -säätiö joutuu maksamaan opetus- ja kulttuuriministeriölle takaisin noin 1 976 000 euroa valtionavustuksia. Säätiö hoiti Turun kulttuuripääkaupunkihanketta vuosina 2008–2012.

Korkein hallinto-oikeus KHO hylkäsi säätiön valituksen takaisinperinnästä. KHO vapautti kuitenkin säätiön maksamasta viivästyskorkoja, koska sen mukaan valtionavustusten hyväksyttävästä käyttötarkoituksesta on ollut tulkinnanvaraisuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kulttuuripääkaupunkihankkeeseen kaikkiaan noin 16,5 miljoonan valtionavustukset.

Ministeriön mukaan vuonna 2012 rahoja ei käytetty suoraan kulttuuripääkaupunkivuoden päättämiseen ja arviointiin. Säätiö taas katsoo, että vuonna 2012 aloitetut 16 jatkohanketta liittyvät suoraan kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Korjattu: Korkein oikeus ratkaisi myös valtionosuuksien takaisinperinnästä, ei pelkästään koroista.