Turun sarjapuukotuksesta syytetty Abderrahman Bouanane todettiin syyntakeiseksi

Turvapaikanhakijana Suomeen tullut mies puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa.

Turun puukotusiskusta syytetty Abderrahman Bouanane oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeinen tehdessään puukotukset, tiedottaa käräjäoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että Bouanane toimi täydessä ymmärryksessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto Bouananen mielentilasta saapui käräjäoikeuteen tiistaina. Käräjäoikeus päätti tänään, että lausunto tulee julkiseksi jo ennen Bouananea vastaan nostetun rikosasian valmisteluistuntoa. 

Turvapaikanhakijana Suomeen tullut mies puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa. Puukotuksissa kuoli kaksi naista sekä haavoittui kuusi naista ja kaksi auttamaan tullutta miestä.

Marokkolaista Bouananea syytetään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Silminnäkijät: Puukottaja huusi tapahtumien aikaan "allahu akbar"

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan Bouananen epäillään toimineen terroristisessa tarkoituksessa niin, että hänen tarkoituksenaan oli aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa.

Esitutkinnan mukaan puukkoiskun tekijä ihannoi Isisiä ja näki itsensä Isisin sotilaana. Silminnäkijöiden mukaan hän huusi tapahtumien aikaan "allahu akbar", suomeksi käännettynä "jumala on suuri".

Bouanane kertoi itse poliisille aloittaneensa Isisin liittyvään materiaaliin tutustumisen noin kolme kuukautta ennen puukotuksia. Yhdeksi syyksi tekoonsa hän on sanonut länsiliittouman ilmaiskut Syyrian Raqqassa.

Rikosasian pääkäsittelyn on suunniteltu alkavan 9. huhtikuuta Turun vankilassa. Valmisteluistunto järjestetään Turun oikeustalossa 20. maaliskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.