Turun terroriteosta tulee kuluneeksi vuosi – kaupungissa useita kokoontumisia vuosipäivänä

Tänään tulee kuluneeksi vuosi Turussa tapahtuneesta terroriteosta.

Puukolla tehdyssä iskussa kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui kahdeksan. Tekijä Abderrahman Bouanane tuomittiin kesäkuussa elinikäiseen vankeuteen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksan yrityksestä.

Turussa on useita tapahtumia iskujen vuosipäivänä. Turku ilman natseja -tilaisuus alkaa yhdentoista jälkeen Puolalanpuistossa. Tapahtumassa puhuu esimerkiksi Hassan Zubier, joka sai vakavia vammoja yrittäessään auttaa puukotuksen toista uhria. Zubier sai teostaan muun muassa presidentti Sauli Niinistön myöntämän hengenpelastusmitalin.

Tapahtumaan järjestetään maksullisia bussikyytejä Helsingistä ja Tampereelta, järjestäjät kertovat sivuillaan.

Uusnatsien Pohjosmainen vastarintaliike aikoo myös marssia puolenpäivän jälkeen Puutorilta.

Turussa järjestetään myös Kukkavirta-niminen tapahtuma, jonka järjestää itseään "Kansallismieliseksi liittoumaksi" nimittävä taho. Tapahtuman yhteyshenkilöksi on nimetty muun muassa Tampereen perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Terhi Kiemunki.

Hovioikeus tuomitsi Kiemungin tammikuussa 30 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Turkulaispuolueet paheksuvat uusnatsien marssia

-

paitsi perussuomalaiset

Turun kaupunki ei järjestä muistotilaisuuksia tapahtuneen johdosta. Kaupunki perustelee asiaa sillä, että sen mukaan traaginen rikos tai sen tekijä eivät ansaitse muistopäiviä.

– Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, sanoi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Turun valtuustoryhmät julkaisivat torstaina illalla yhteisen kannanoton, jossa tuomitaan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marssi. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

Ryhmien mielestä iskun vuosipäivää ei saa käyttää hyväksi turkulaisen rasismin levittämisessä.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet kokoomuksen, vihreiden, SDP:n, vasemmistoliiton, keskustan, RKP:n, kristillisdemokraattien ja sinisten valtuustoryhmät. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei ole allekirjoittanut kannanottoa.