Tutkija: Vaalitulos isku Rinteelle ja vakava harkinnan paikka SDP:lle

Railon mukaan vaalitulos vahvisti mielikuvaa siitä, että perussuomalaiset häviävät seuraavat vaalit

Eduskuntatutkimuksen tutkija Erkka Railo arvioi, että kuntavaalien tulos oli ankara henkilökohtainen isku SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle sekä vakavan harkinnan paikka koko puolueelle. Railon mukaan ei ole mitään itsestään selvää syytä, miksi äänet oppositiokauden aikana valuvat muualle.

– SDP:n tulos putosi hieman viime kuntavaaleista. Sen täytyy olla suuri pettymys puolueelle.

Tulos tuo Railon mukaan esille SDP:n kannalta laajemmankin ongelman.

– Näyttää siltä, että vasemmistolaisten äänet hajaantuvat. Ei ole yhtä suurta puoluetta, joka pystyisi tehdä itsestään pääministeripuolueen. Voi mennä pitkään ennen kuin Suomessa on vasemmistojohtoinen hallitus.

Vihreille vaalitulos oli tutkijan mukaan erittäin hyvä, vaikka isoimman puolueen paikan veikin Helsingissä kokoomus.

– Turussa tultiin toiseksi suurimmaksi, Jyväskylässä suurimmaksi ja Tampereellakin menestyttiin.

– Vihreitä syytettiin räikeästäkin oppositiopolitiikasta, mutta se on vedonnut kansalaisiin. Kansalaiset ovat pitäneet vihreitä vakuuttavampana vaihtoehtona kuin SDP:tä.

 

"Voisi kutsua torjuntavoitoksi kokoomukselle"

Muutamien yksityiskohtien takia vaalitulosta voisi Railon mukaan kutsua torjuntavoitoksi kokoomukselle.

– Vaikeasta hallituspaikasta huolimatta kokoomus onnistui säilyttämään suurimman puolueen paikkansa, ja käänteisesti SDP ei onnistunut hyödyntämään suurimman oppositiopuolueen asemaa.

Railo myös arvioi, että tulos vahvisti sitä mielikuvaa, että perussuomalaiset häviävät kunnolla seuraavat vaalit, ellei puolue ryhdy korjaaviin toimenpiteisiin.

– Viimeistään nyt (perussuomalaiset) miettivät pää punaisena, miten puolueen profiili saataisiin hallituksessa korostumaan, Railo sanoo.

Hänen mukaansa tämä voi johtaa ristiriitoihin hallituksen sisällä. Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan Railo ei sen sijaan usko kuntavaalien tuloksella olevan vaikutusta.

– Jussi Halla-ahon tai Sampo Terhon tulos ei ollut sellainen, että se vaikuttaisi merkittävästi. Esille ei noussut selvää kansan suosikkia.

Kaiken kaikkiaan vaalituloksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä, Railo sanoo.

– Se oli paljolti sellainen kuin ennakoitiin.

 

Orpo, Andersson ja Niinistö pärjäsivät hyvin, tutkija arvioi

Railon mukaan kuntavaalit olivat myös mielenkiintoinen koettelemus moneen muunkin puolueen johtajalle kuin vain SDP:n Rinteelle. Vihreiden Ville Niinistölle vaalit olivat hieno lopetus puheenjohtajakaudelle, Railo arvioi.

– Kokoomuksen menestys (Petteri) Orvon johdolla oli pelkoihin nähden hyvä. Orpo saattaa olla tyytyväinen ja vakiinnuttaa asemansa puolueen puheenjohtajana vaalien jälkeen.

Vaalit olivat koettelemus myös vasemmistoliiton johtoon nousseelle Li Anderssonille, joka pärjäsi Railon mukaan hyvin.

– Tulos povaa hänelle hyvää menestystä puolueensa johdossa.