Tutkimus: Nuori äiti hyväksyy useammin korvapuustin

Nuoret eli alle 29-vuotiaat äidit vastustavat kuritusväkivaltaa harvemmin kuin heitä vanhemmat, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus. Vanhemmat äidit ovat useammin sitä mieltä, että lapselle ei koskaan pidä antaa korvapuustia.

- En tiedä mistä tämä johtuu, eikä yhden tutkimuksen pohjalta ehkä vielä voi tehdä päätelmiä. Suunta vaikuttaa kyllä huolestuttavalta, sanoo erikoistutkija Noora Ellonen.

Ellosen tutkimuksessa alle 13-vuotiaiden lasten vanhempia pyydettiin vastaamaan kysymyksiin, jotka koskivat kasvatusnäkemyksiä ja ristiriitojen käsittelyä lasten kanssa. Vastaajia oli yli 3 000, lähes 90 prosenttia heistä oli äitejä.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset lapset kokevat kuritusväkivaltaa nykyisin useammin ydinperheessä kuin yksinhuoltaja- tai uusperheessä.

Kurituksena pidetyn lievän väkivallan hyväksyy noin viidesosa vanhemmista. Vakavaan väkivaltaan vanhemmat suhtautuvat kielteisesti. Laki kuitenkin kieltää lievänkin lapsen pahoinpitelyn.

Tutkimuksen mukaan noin joka toista alle 13-vuotiasta on viimeksi kuluneen vuoden aikana kuritettu ruumiillisesti kotona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.