Tutkimus: Nuorten silmissä keskinäiset kinat ovat Suomelle ulkoisia uhkia suurempi riski

Naiset kiinnostuneet suuremmasta roolista turvallisuusasioissa.

Nuorten mielestä suomalaisten keskinäinen eripuraisuus ja eriarvoistuminen ovat maan turvallisuudelle ulkoisia uhkia suurempia riskejä, sanoo nuorten asenteita tutkinut Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll.

– On erittäin tärkeää pitää Suomi tasavertaisena ja tasa-arvoisena yhteiskuntana, jotta nuorilla säilyy motivaatio puolustaa sitä. Aiempi talvisodan tarina ei enää itsessään ole vahva motivoiva tekijä, Limnéll sanoo STT:lle.

– Jos olemme yhtenäisiä, tulee ulkopuolelta mitä tahansa, sen kanssa kyllä pärjätään. Jos olemme eripurainen maa, silloin ulkoistenkin uhkien vaikuttavuus isompi. Näin nuoret ajattelevat, Limnéll summaa.

Limnéllin ja sotatieteiden tohtori Jari Rantapelkosen tutkimus suomalaisnuorten turvallisuusnäkemyksistä julkaistaan tiistaina.

Itä-Suomessa uhkana pidetään Venäjää, lännessä maahanmuuttoa

Limnéll kertoo tutkimuksen paljastaneen muun muassa, että nuorten huolenaiheiden vaihtelevat siitä riippuen missä puolella maata he asuvat. Pääkaupunkiseudun nuoria huolestuttaa erityisesti syrjäytyminen, länsisuomalaisia mietityttävät maahanmuutto ja terrorismi. Monet Itä-Suomen nuoret kertovat pitävänsä Venäjää uhkana, ja pohjoisessa nuoria huolestuttaa turvallisuusviranomaisten saatavuus.

– Lisäksi monet nuoret naiset kertoivat haluavansa suuremman roolin suomalaisessa turvallisuudessa, sanoo Limnéll.

– Naisten kiinnostuksen aliarvioinnin tai vaientamisen sijaan täytyisikin miettiä keinoja, miten naisten osallistumista voitaisiin lisätä.

Tällä en tarkoita pakollista asevelvollisuutta naisille, vaan esimerkiksi tietoa kodin varautumisesta ja kursseja kyberinformaatiovaikuttamisesta, Limnéll tarkentaa.

Myös median rooli yhteiskunnassa mietityttää nuoria, joista monet ihmettelevätkin, miksi niin sanotut valemediat saavat toimia, Limnéll kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että vahvin vaikutus suomalaisiin nuoriin on heidän lähipiirillään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV: Itsemurhien määrä yli kaksinkertaistui Keski-Suomessa ja Jyväskylässä koronakevään aikana

Kirri-Tikkakoski moottoritien rakennustyöt siirtävät Nelostien liikenteen rinnakkaistielle elokuussa – tie Puuppolan ja Vehniän välillä suljetaan kokonaan

Palokan suurpalo: Kotinsa menettäneille löydyttävä kymmeniä asuntoja – "Monella jäi puhelinkin taloon"

Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista: maksan rasvoittuminen hidastui, kun kuituja lisättiin länsimaiseen, rasvaiseen ruokavalioon

Otkesin tutkija ensikäynnin jälkeen: palo ei riehunut asunnoissa lainkaan, mutta vesivahingot ja savunhaju tekevät niistä asuinkelvottomia

Kun myrsky katkaisi monelta sähköt, Juhani Savolaisella ei ollut hätäpäivää – 40 aurinkopaneelia pitävät huolen siitä, ettei hänen tarvitse kesällä maksaa sähköstä ollenkaan

Oikeustieteellisiin pääsee pisteytysvirheen vuoksi 46 opiskelijaa aiottua enemmän

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Palokan senioritalon asukkaiden kotiinpaluun ajankohta riippuu rakennusten vaurioista – poliisi tutkii tapausta tuottamuksellisena yleisvaaran tuottamuksena

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.