Tutkimus: Polven nivelrikkopotilaiden kannattaa hypellä

Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksessa toteutettu tutkimus on valittu vuoden 2014 luututkimukseksi. Tunnistuksen myönsi Finnish Bone Society. Palkitussa tutkimuksessa selvitettiin asteittain kovenevan hyppelyharjoittelun vaikutuksia luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin sekä suorituskykyyn vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko.

Tutkimuksessa selvisi, että vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (luukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Keski-Suomen keskussairaalan ja Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan laitoksen kanssa.

Tutkimushenkilöiksi ilmoittautuneista, polvikivusta kärsivistä 50–65 -vuotiaista naisista seulottiin 80 naista, jotka arvottiin joko harjoitteluryhmään tai verrokkiryhmään. Harjoitteluryhmään arvotut harjoittelivat ohjatusti kolme kertaa viikossa vuoden ajan verrokkiryhmän jatkaessa tavanomaista liikuntaansa.

Tutkimus osoitti, että harjoittelu lisäsi reisiluun kaulan luun mineraalimassaa sekä paransi fyysistä suorituskykyä kuten kestävyyskuntoa, lihasvoimaa ja dynaamista tasapainoa. Tutkimuksen päälöydös oli, että säännöllinen intensiivinen hyppelyharjoittelu ei muuttanut polviruston biokemiallista koostumusta, eikä harjoittelu aiheuttanut polvikipua tai nivelen jäykkyyttä. Kahdentoista kuukauden harjoittelu toteutui erittäin hyvin. Tutkimuksen sanoma vaihdevuosi-iän ohittaneita naisia ajatellen on, että polven alkavasta nivelrikosta huolimatta henkilö voi ja hänen kannattaa harrastaa progressiivisesti etenevää luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää ja vahvistavaa liikuntaa.

Luuston kannalta tehokkaan liikunnan tulee sisältää kehoon kohdistuvaa isku- ja tärähdystyyppistä kuormitusta (hyppelyharjoittelua) sekä nopeita suunnanmuutoksia. Tämän kaltaisen kuormituksen on aiemmin ajateltu olevan haitallista rustolle, joskaan asiaa ei ole koskaan aiemmin tieteellisesti tutkittu.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin kansainvälisessä Journal of Bone and Mineral Research -julkaisusarjassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .