Tuulihaukka toivomattomana saaliina – "Katiskoissa lintuja liian usein"

Rannalle jätetty katiska pyydysti toivomattoman saaliin Viitasaarella, kun venerantaan nielu avoimena jätetyssä kalapyydyksessä oli torstai-iltana tuulihaukka. Keski-Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen Hannu Tammelinin mukaan pieni petolintu on mennyt ruoan takia pyydykseen.

– Tuulihaukka on varmasti mennyt jonkun perässä katiskaan. Sen ravintoa ovat pienten jyrsijöiden lisäksi esimerkiksi isot hyönteiset, Tammelin tietää.

Tammelin kertoo pikkulintuja ja vesilintuja joutuvan katiskojen uhreiksi valitettavan usein, mutta haukka joutuu harvemmin satimeen.  Kyseinen lintu pääsi lopulta vapauteen, kun katiskan tyhjennysluukku avattiin. Tarkoituksettomaksi saaliiksi päätynyt tuulihaukka lähti lentoon hyväkuntoisena.

Katiskojen oikea säilytys on kalastajan oman tietoisuuden varassa. Tiedotuskampanjoita on järjestetty sekä kalastus- että lintujärjestöjen kautta.

– Katiskoissa on lintuja silti liian usein. Vuosittain lintuja kuolee katiskoihin varmasti satoja, jos ei tuhansiakin, Tammelin pohtii.

Lintujen päätyminen katiskaan estetään helposti, eikä katiskan säilyttäminen maalla turvallisesti vaadi paljoa vaivaa.

– Ensisijaisesti kaikki aukot suljetaan ja sijoitetaan katiska niin, etteivät eläimet pääse sisälle. Jos nielun sulkeminen ei onnistu, pitää muut luukut avata, että sisälle joutunut lintu pääsee pois, Tammelin kertoo.

Tällä kertaa rannalla väärää saalista pyytämässä oli normaalia arvokkaampi katiska. Kyseinen malli on nimenomaan varustettu verkolla, joka käännetään nielun suojaksi. Tammelin muistuttaa myös järvessä olevien katiskojen pyytävän lintuja.

– Pyynnissä olevasta katiskasta pitää nielu sulkea järven pinnan yläpuolelta. Jos sorsapoikueesta yksi erehtyy katiskaan, sinne menevät muutkin.

Katiskojen lisäksi maalla olevista verkoista on harmia linnuille.

– Marjapensaiden suojina käytettävät kalaverkot pyydystävät pienempiä lintuja paljon. Kun käytetään oikeaa suojaverkkoa pingotettuna kireälle, tarttumisen vaaraa ei ole, Tammelin muistuttaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .