Tuulivoimapuiston erikoinen vastuusopimus hyväksyttiin Saarijärvellä

Haapalamminkankaan tuulikaava etenee kaupunginvaltuustoon valtuustoon.

Saarijärven valtuusto pääsee pian päättämään Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston yleiskaavasta. Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää kaavan hyväksymistä.

Kaava-alue sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Saarijärven keskustasta Karstulan suuntaan valtatie 13:n itäpuolella. Alue on nyt metsää. Kaavaehdotuksen mukaan sinne voisi rakentaa viisi tuulivoimalaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi jo aiemmin vastineet muistutuksiin, joita kaavaehdotuksesta saatiin. Voimaloita on vastustettu muun muassa niiden melu-, välke-, luonto- ja maisemavaikutusten perusteella. Muistutuksissa oli yhteensä toista sataa allekirjoittajaa.

Maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi erikoisen vastuusopimuksen, jonka kaupunki solmii tuulivoimaloita suunnittelevan Haapalamminkangas Wind Farm Oy:n kanssa. Sopimuksella siirretään tietyiltä osilta yleiskaavassa kaupungille kuuluvia korvausvelvoitteita yhtiölle.

Sopimus koskee kaavaan merkittyä melualuetta, jonne ei voi rakentaa asuinrakennuksia. Yhtiö ottaa vastuun mahdollisista korvauksista, jos maanomistajalta on evätty rakennuslupa melun vuoksi ja sen jälkeen oikeus toteaa, että asiassa on muodostunut korvausvelvoite.

Kaupunki haluaa tehdä sopimuksen, vaikka korvausvelvoitteen muodostumista alueella pidetään epätodennäköisenä. Vastuusopimus pitää allekirjoittaa ennen tuulivoimapuiston kaavan valtuustokäsittelyä.