Työntekijä jakoi musiikkia työnantajan liittymästä

Ahvenanmaan maakuntahallituksen työntekijä on narahtanut musiikin jakamisesta vertaisverkossa työnantajan liittymästä. Suomessa ei tiettävästi ole aiemmin paljastunut tapauksia, joissa työnantajan internetliittymää olisi käytetty laittomaan tiedostojen jakamiseen.

Tapaus tuli ilmi, kun tekijänoikeuksia valvova yhdistys TTVK huomasi vilkasta musiikkitiedostojen jakelua eräästä ip-osoitteesta. Teletunnistetietojen perusteella liittymä kuului Ahvenanmaan maakuntahallitukselle.

Ahvenanmaan käräjäoikeus määräsi maaliskuussa operaattorin sulkemaan liittymän. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun käräjäoikeus on määrännyt liittymän suljettavaksi tekijänoikeuslain nojalla.

Esimiehen mukaan työntekijä on myöntänyt teon. Seuraamuksia harkitaan parhaillaan, mutta tulossa ei ole oikeustoimia, koska tekijänoikeusjärjestöt ovat sopineet korvauksista työntekijän kanssa.