Työntekijät osoittavat mieltään aktiivimallia vastaan – lakot seisauttavat liikennettä

Aktiivimallin vastaisen mielenilmauksen odotetaan keräävän tänään tuhansia mielenosoittajia Helsingin Senaatintorille. SAK:n järjestämän mielenilmauksen lisäksi eri aloilla järjestetään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta vastustavia poliittisia lakkoja, jotka seisauttavat osan joukkoliikenteestä, sulkevat satamia ja hidastavat muun muassa jätteidenkuljetuksia ja elintarvikekauppojen ruokatäydennyksiä.

On arvioitu, että lakko vaikuttaa satojentuhansien ihmisten kulkemiseen. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n työnseisaukset näkyvät esimerkiksi pääkaupunkiseudun julkisessa liikenteessä, sillä metrot ja raitiovaunut eivät kulje ja bussiliikenteessä lukuisia vuoroja jää ajamatta.

Junaliikenteeseen lakko ei vaikuta. Lisäksi matkustajalautat kulkevat normaalisti ja lentoasemat ovat auki.

Kymmeniätuhansia lakossa

Työnseisauksissa ovat mukana myös Rakennusliitto ja Teollisuusliitto. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvioi STT:lle, että liiton edustamilla aloilla lakkoihin on osallistumassa kymmeniätuhansia työntekijöitä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on kritisoinut lakkoja ylimitoitetuiksi ja vastuuttomiksi. Teknologiateollisuus on puolestaan laskenut, että sen edustamilla teollisuusaloilla lakosta koituu 230 miljoonan euron menetykset.

Työntekijäpuolelta esimerkiksi Teollisuusliiton Aalto on muistuttanut, että lakkoa ei ole kohdistettu työnantajiin tai työehtosopimuksiin, vaan hallituksen politiikkaa ja aktiivimallia vastaan.

Työttömyysturvan aktiivimalli tuli voimaan vuoden alussa. Mallissa työttömyyskorvausta leikataan 4,65 prosenttia, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole tehnyt vähintään 18:aa tuntia palkkatyötä, tienannut yrittäjänä 241:tä euroa tai osallistunut työllistämispalveluihin viitenä päivänä.