Työstressi lisää sydäntautien riskiä luultua vähemmän

Työstressi lisää sydäntautien riskiä 20 prosenttia, ilmenee laajasta eurooppalaisesta tutkimuksesta.

Lancet-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan työstressi lisää sydäntautien riskiä kuitenkin luultua vähemmän. Aiemmin työstressin on arvioitu kasvattavan riskiä sairastua sydäntauteihin jopa 50 prosenttia.

Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui lähes 200 000 työssäkäyvää, joita seurattiin keskimäärin 7,5 vuotta.

Kunta-alalla työstressi on vähentynyt, ilmenee Työterveyslaitoksen kyselystä. Työsuhteet koetaan nyt aiempaa turvallisemmiksi, ja irtisanomisia pelkää enää vain kolmisen prosenttia työntekijöistä.

Silti etenkin sosiaalityössä liiallinen työmäärä kuormittaa työntekijöitä edelleen. Sosiaalityöntekijöistä 29 prosenttia koki työmäärän ylittävän sietokyvyn.

Työterveyslaitos on seurannut kunta-alan työntekijöitä neljän vuoden välein tehdyillä kyselyillä, joihin on joka kerta vastannut keskimäärin 50 000 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän Vesankajärven Kuoliosaaressa syttyi pieni turpeikon palo

Saarikon mukaan Kulmunin ministeriero herätti kentällä pohdintaa puoluejohtajan asemasta – "Olen aivan varma, että tämä kisa tarvittiin"

Presidentti Niinistö kannusti suomalaisia koronataisteluun Facebookissa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

Matot ehtii vielä pestä, vaikka kuivuminen kestää nyt pidempään kuin alkukesällä – lue tästä marttojen ohjeet

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Avohakkuista ei kannata luopua kokonaan – Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimuksesta selviää, ettei ainoastaan jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen ole järkevä vaihtoehto

OAJ listasi 18 "törkykuntaa", jotka lomauttavat opettajia heti lukuvuoden alussa – joukossa Karstula ja Ähtäri, katso koko lista

Ähtärin metsäpalo lähti hakkuujätteen poltosta – levisi kahdelle hakkuuaukealle ja metsään

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa, HSL suunnittelee asiaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.