Tyhjillään ollut omakotitalo roihusi purkukuntoon Konnevedellä

Tyhjillään ollut omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Kauppatiellä Konneveden keskustassa lauantain vastaisena yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle puoli kolmelta, ja kun ensimmäiset yksiköt pääsivät Konneveden paloasemalta paikalle, paloi yksikerroksisen talon yläpohja jo kauttaaltaan.

Palo saatiin yön aikana sammumaan kolmen pelastusryhmän ja noin 20 sammuttajan voimin, eikä tuli päässyt leviämään alle kymmenen metrin päässä talosta olevaan ulkorakennukseen. Puurakenteinen, 1980-luvun puolivälissä valmistunut talo tuhoutui täysin.

– Seinät jäivät pystyyn, mutta katot purettiin pois ja talo meni purkukuntoon, päivystävä palomestari Tero Uusi-Maahi Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoi.

Sammutustoimet jatkuivat aamukahdeksaan asti. Paikalle saapui pelastustoimen yksiköitä Konnevedeltä, Sumiaisista, Suolahdesta ja Äänekoskelta.

Palopaikalta ei löytynyt ihmisiä ja sen omistajat asuvat ensitietojen perusteella muualla. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.