UM kerää kehy-rahojen väärinkäytösepäilyjä

Ulkoministeriö pyrkii kitkemään kehitysyhteistyörahojen väärinkäytöksiä uudella palvelulla. Ministeriö on avannut netissä ilmoituspalvelun, jonne voi kuka tahansa, esimerkiksi hankkeen parissa työskentelevät yhteistyökumppanit voivat ilmoittaa varoihin liittyvistä väärinkäytösepäilyistä. Ilmoituksen voi tehdä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä myös nimettömästi.

Ulkoministeriön mukaan nyt avattu palvelu on ensimmäinen julkisen sektorin ilmoituspalvelu Suomessa. Muilla Pohjoismailla on vastaavanlaisia palveluita kehitysyhteistyörahojen valvonnassa.

Kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi Ruotsin ja Tanskan ilmoitusmäärien perusteella, että palveluun tehtäisiin vuosittain noin 30-60 ilmoitusta.

Haaviston mukaan "korruptionapin" on tarkoitus lisätä kehitysyhteistyön luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä.

- Toivomme tältä ennalta ehkäisevää vaikutusta. Kerromme esimerkiksi maaohjelmaneuvotteluissa Suomen politiikasta. Väärinkäytöksiin on nollatoleranssi, korruptiota ei sallita, tapaukset pannaan julkisuuteen, ja nyt tulemme kertomaan, että meillä on tällainen korruptionappi, jos joku kentällä havaitsee ongelmia.