USA:n Suomen-lähetystö julkaisi kansalaisilleen varoituksen mahdollisesta terrorin uhasta

Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystö on julkaissut tiedotteen, jossa varoitetaan Yhdysvaltain kansalaisia terrorismista. Lähetystyö julkaisi tiedotteen perjantaina.

Tiedotteessa sanotaan Yhdysvaltain hallinnon olevan edelleen huolissaan siitä, että terroristit pyrkivät ottamaan kohteikseen Yhdysvaltain kansalaisia.

– Terroristit voivat käyttää erilaisia taktiikoita, kuten väkivaltaisia hyökkäyksiä ja sieppauksia. Aiemmin he ovat käyttäneet veitsiä, aseita ja ajoneuvoja, tiedotteessa sanotaan.

Yhdysvaltain kansalaisia kehotetaan muun muassa olemaan tarkkaavaisia julkisilla paikoilla mukaan lukien esimerkiksi koulut, sairaalat ja turistikohteet. Lähetystö kehottaa Yhdysvaltain kansalaisia myös muun muassa pitämään matalaa profiilia.

Vastaava varoitus on annettu myös Yhdysvaltain Ruotsin-lähetystön sivulla.

Asiasta uutisoi ensin Helsingin Sanomat. Asiaa lehdelle kommentoineen suojelupoliisin (supon) mukaan kyseessä on yleinen varoitus, jollaisia lähetystöt julkaisevat.

– Suomi mainitaan, mutta ei puhuta nimenomaan Suomesta, supon viestinnästä sanottiin.

Uusimmat

Kotimaa

Valtion omaisuutta on pantu lihoiksi jo aiemmin miljardien edestä – Tuloja on käytetty hankkeisiin ja yleisiin menoihin

Hallitusneuvottelijat vaitonaisia omaisuuden myynnistä: "Eri kausilla toimitaan eri tavoin, se on se periaate"

Ylen mittaus: Kokoomus eurovaaleissa suosituin puolue, vihreät ja perussuomalaiset kisaavat kakkossijasta

Nuoret stressaavat alavalintaa ja iso osa pitää välivuoden – yliopiston suosio säilyy, mutta moni uskoo, että pelkkä koulutus ei takaa töitä

Biseksuaali nainen saa usein kevytkenkäisen leiman: "Ajatellaan helposti, että hän on kiinnostunut enemmän kuin yhdestä ihmisestä"

Rahavääntö jatkuu hallitusneuvotteluissa, seuraavaksi aletaan karsia työryhmissä tehtyjä ehdotuksia

Kesäsää katoaa, lämpö putoaa alle ajankohdan keskiarvon

Britanniassa ja Hollannissa äänestetään jo tänään EU-vaaleissa – tuloksia ei ole luvassa ennen sunnuntaita, jolloin suurin osa jäsenmaista äänestää

Ylöjärvellä syttynyt hallipalo näkyi liekkimerenä Tampereen keskustaan saakka

Lastensuojeluyksikössä Mänttä-Vilppulassa syttyi tulipalo, ohjaaja sai pelastettua kaikki lapset ulos –  "Evakuointi onnistui häneltä todella hyvin", palomestari kehuu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.