Uhkaava mies heilutteli puukkoa keskellä kaupunkia – talttui vasta etälamauttimella

Poliisi joutui käyttämään etälamautinta ja käsirautoja uhkaavasti käyttäytyneen miehen taltuttamiseksi Jyväskylän keskustassa keskiviikkona keskellä päivää.

Hätäkeskus oli saanut ilmoituksen iltapäivällä hieman yhden jälkeen, jonka mukaan Jyväskylän matkakeskuksella kävelee uhkaavasti käyttäytyvä mies puukko kädessään.

Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita. Ensimmäistä partiota vastaan juoksi useita nuoria, jotka osoittivat, missä päin puukkomies liikkuu. Poliisi löysi lopulta miehen junaratojen ylikulkutunnelista keskustan puoleisesta päädystä.

Kun mies havaitsi poliisin, otti hän puukon käteensä ja nosti kätensä ylös. Poliisi turvautui etälamauttimeen ja sai lopulta käsirautojen avulla miehen talttumaan.

Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa eikä varsinaista vaaraa sivullisille aiheutunut.

Poliisi otti ulkopaikkakuntalaisen, 26-vuotiaan miehen kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastaustamisesta. Mies vietiin Jyväskylän poliisiaseman putkaan.

Uusimmat

Kotimaa

Vuorilammen veden pinta jälleen matalalla – katso kuvista, onko tilanne poikkeuksellisen vai ei

Kiikarimies sai sakkoja katseltuaan naapurin ikkunasta sisään yli vuoden – väitti katselleensa oravia ja siilejä

Venla 23, halusi tehdä jotakin yksinäisyydelle – katso videolta tanssiteos, jonka nuori nainen esitti ideoimassaan tapahtumassa Jyväskylässä

Katso kuvat uhkaavasta tulipalosta keuruulaisella hevostilalla – ihmiset ja eläimet selvisivät säikähdyksellä

Massiivinen poliisioperaatio Pihtiputaalla, helikopteri ja armeijan ajoneuvo paikalle – tilanne raukesi itsestään ja koko tapahtuma saattoi perustua väärinkäsitykseen

Jyväskylää ajetaan Suomen pääkaupungiksi – yllättävän kansalaisaloitteen takana vantaalainen ja siilinjärveläinen

Vedet virtaavat taas lupaavasti – pohjavesipinnat ovat yhä keskimääräistä alempana, mutta kaivot alkavat täyttyä

Rokotevastaisuus lisääntyy Euroopassa – tuhansia sairastui tuhkarokkoon viime vuonna

Saimaannorpan kuutteja löytyi alkukevään laskennassa 63 – määrä voi vielä kasvaa

Poliisi: Greenpeacen suomalaisaktivistit eivät syyllistyneet rikoksiin Slovakiassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.