Ukkosmyrsky saapuu yöllä Suomeen etelästä

Etelästä tulevan ukkosmyrskyn odotetaan pyyhkäisevän keskiviikon aikana Etelä- ja Keski-Suomen yli kohti pohjoista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrsky liittyy Itämerellä olevaan laajempaan matalapaineen alueeseen, jonka odotetaan nostattavan kovia tuulia etenkin Varsinais-Suomessa, Pohjanmaan maakunnissa ja Satakunnassa. Tuuli voi nousta 20 metriin sekunnissa ja aiheuttaa jonkin verran puustotuhoja.

Keski-Suomessa on luvassa ukkoskuuroja keskiviikon aikana.

Myrskyn arvioidaan olevaan voimissaan keskiviikkoiltaan asti, eikä sen odoteta olevan Asta-myrskyn veroinen.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kehottaa varautumaan pitkiin sähkökatkoksiin ja muihin häiriöihin varaamalla ruokaa, vettä, lääkkeitä, radion ja paristoja vähintään viikon tarpeisiin. Maatalouden tuotantolaitoksia suositellaan hankkimaan varavirtaa tuottava aggregaatti.

Annetuista varautumisohjeista huolimatta erityiseen huoleen ei ole syytä pahimmilakaan myrskyalueilla. Aluehallintoviraston ohjeet ovat yleisohjeita, jotka on hyvä pitää mielessä aina myrskyrintaman lähestyessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.