Ulkomaalaistaustaisten yleisin ammatti edelleen siivooja

Ulkomaalaistaustaisten työllisten yleisin ammatti oli toissa vuonna edelleen siivooja. Tilastokeskuksen mukaan toimistosiivoojina työskenteli vuonna 2016 vajaat 12  000 ulkomaalaistaustaista. Myös vuonna 2011 ulkomaalaistaustaisten yleisin ammatti oli siivooja.

Muita yleisiä ammattiryhmiä ulkomaalaistaustaisille olivat sekä toissa vuonna että vuonna 2011 muun muassa talonrakentajat ja myyjät.

Ulkomaalaistaustaisia työllisiä oli Suomessa toissa vuonna 133  000, mikä oli 32  000 enemmän kuin vuonna 2011. Ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista työllisistä oli vuonna 2016 noin kuusi prosenttia, Tilastokeskus kertoo tiedotteessaan.

Yleisin taustamaa ulkomaalaistaustaisilla työllisillä oli Venäjä tai entinen Neuvostoliitto.