Ullakoilla levinneet liekit tuhosivat kolme rivitaloasuntoa Laihialla

Neljän asunnon rivitalosta kolme kotia tuhoutui tulipalossa Laihialla Pohjanmaalla perjantai-iltana. Päivystävä palomestari Jörgen Lang kertoo, että vain yksi asunnoista välttyi suurilta vahingoilta.

Yksi ihminen altistui savulle ja sai apua ensihoitajilta. Muut asukkaat selvisivät vahingoittumattomina.

Langin mukaan syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Liekit levisivät asunnosta toiseen ullakoiden kautta. Tulipalo alkoi päätyasunnosta.

Palo tapahtui rivitaloalueella, mutta se ei levinnyt muihin taloihin tai autokatoksiin.

Lang kertoo, että sosiaaliviranomaiset ovat tarjonneet kotinsa menettäneille hätämajoitusta.

Uusimmat

Kotimaa

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

Sote-uudistuksen läpimenossa kyse "erittäin ohuesta oljenkorresta"

Hankasalmen Häkärinteillä vakava tapaturma: hyppyristä laskenut mies meni tajuttomaksi, pelastushelikopteri vei Kuopioon

Koko virkakunta viikonlopputöissä, mutta riittääkö aika? Arviot sote-aikataulusta vaihtelevat toiveikkaasta melkein mahdottomaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.