Upseerioppilaan kuolemaan johtaneesta Syndalenin ampumaonnettomuudesta tulossa tuomio tänään

Syytteessä ovat harjoituksen johtajana toiminut kapteeniluutnantti, ammunnan johtajana toiminut yliluutnantti, tulitoiminnan valvojana toiminut pursimies sekä ammuntaan osallistunut upseerikokelas.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion Hangon Syndalenin ampumaonnettomuudesta, jossa kuoli yksi upseerioppilas joulukuussa toissa vuonna. Syyttäjä vaatii syytetyille ehdollista vankeusrangaistusta tai tuntuvaa sakkorangaistusta.

Onnettomuus sattui Hangon Syndalenissa Merivoimien reserviupseerikurssin pimeäammuntaharjoituksissa. Upseerioppilas sai osuman rynnäkkökiväärin luodista ja kuoli tapahtumapaikalle.

Maalitaulut muistuttivat kypärien valoja

Pimeäammuntaharjoituksessa yhdeksän upseerioppilaan joukkue ampui kuvitteellisia vihollisia, joita esittivät pimeässä hohtavat maalitaulut.

Ampuvilla sotilailla oli kivääreissään valonvahvistin pimeänäkemistä varten ja kypäröissään valotikku, joka hohti pimeässä. Maalitaulut oli maalattu samanlaisella, pimeässä hohtavalla maalilla.

Ammunnan aikana partiot ampuivat maalitauluja, vetäytyivät taaksepäin ja kääntyivät takaisin tulittamaan. Syyttäjän mukaan vetäytymisvaiheessa yksi partioista ajautui muita partioita taaemmas. Yksi partion jäsenistä laukaisi aseensa, jolloin luoti osui hänen ja maalitaulun väliin jääneeseen upseerioppilaaseen.

Syyttäjän mukaan liian vähän valvojia

Syytteessä ovat harjoituksen johtajana toiminut kapteeniluutnantti, ammunnan johtajana toiminut yliluutnantti, tulitoiminnan valvojana toiminut pursimies sekä ammuntaan osallistunut upseerikokelas. He ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Syyttäjän mukaan kapteeniluutnantti, yliluutnantti ja pursimies laiminlöivät vastuunsa huolehtia siitä, että koulutuksen vaativuus mitoitetaan oikein koulutettavien tasoon nähden. Syyttäjän mukaan ammunnassa ei myöskään ollut tarpeeksi valvojia.

Valvottavia oli yhdeksän ja valvojia kaksi.