Urkinnan kohteena jo kahdeksan suomalaispankkia

Jo kahdeksan suomalaista pankkia on joutunut verkkopankkitunnuksia urkkivan Zeus-haittaohjelman uhriksi, kertoo Viestintävirasto.

Tietoturvaviranomaisen tutkimuksissa haittaohjelman urkinnan kohteeksi paljastui suomalaispankkien lisäksi vain yksi pankki Norjasta.

- Kyse on siis erittäin tarkoin Suomeen kohdistetusta haittaohjelman muunnoksesta, virasto tiedottaa.

Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole selvinnyt, miten haittaohjelmaa on suomalaispankkeihin levitetty. Maailmalla ohjelma on levinnyt esimerkiksi roskapostin välityksellä tai Java-päivitykseksi naamioituneen tiedostona.

Nordea varoitti asiakkaitaan pankin nimissä lähetetyistä huijausviesteistä jo viime viikolla. Nordean mukaan pankki ei koskaan kysy asiakkailtaan sähköpostitse esimerkiksi verkkopankkitietoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.