Useamman henkilön tappelu Jyväskylässä

Jyväskylän keskustan tuntumassa, Puistokadulla tapahtui torstain vastaisena yönä useamman henkilön välinen tappelu.

Rikosylikonstaapeli Timo Martinin mukaan nahistelu alkoi ensin toistaiseksi tuntemattoman miehen sekä vuosina 1986 ja 1981 syntyneiden paikkakuntalaisten naisten välillä aamuyöllä neljän jälkeen.

Riidan päätteeksi osapuolet kävivät toisiinsa kiinni sillä seurauksella, että vuonna 1986 syntynyt nainen kaatui ja loukkasi polveaan. Tappelussa miestä puolustamaan tullut vuonna 1978 syntynyt paikkakuntalainen nainen sai tappelussa potkuja ja verta vuotavan haavan kyynärpäähänsä.

– Naisen mukaan mies oli jäänyt niin pahasti alakynteen, että hän meni puolustamaan tätä, Martin sanoi.

Paikalla kävi vuonna 1988 syntynyt paikkakuntalainen nainen, joka yritti rauhoitella tilannetta. Nainen huomasi myöhemmin, että hänen korvastaan oli revitty korvarengas. Martinin mukaan nainen loukkasi korvaansa lievästi.

Mies poistui tapahtumapaikalta Yliopistonkadun suuntaan. Miehen henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.

Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .