Useita ihmisiä kadoksissa ympäri Suomen

Maanantaina tuli ilmi monta katoamistapausta eri puolilla Suomea, ja poliisi pyysi yleisön apua myös jo aiemmin tietoon tulleiden katoamisten selvittämisessä.

Rovaniemellä etsittin 69-vuotiasta palvelukodista kadonnutta Ilkka Suutari-Jääsköä, joka oli poistunut palvelukoti Kotipetäjästä lauantaina.

Pirkanmaalla Sastamalassa poliisi kaipaa havaintoja viime viikon keskiviikkona kadonneesta vuonna 1987 syntyneestä Jani Hakalasta. Hänet on viimeksi havaittu Kiikan kaupunginosassa sijaitsevassa asunnossa.

Kaarinan Piikkiössä Varsinais-Suomessa pyydetään havaintoja 56-vuotiaasta Rauno Maurits Heinosesta, joka havaittiin viimeksi heinäkuun alussa Kaarinan keskustassa.

Erikoisempi katoamistapaus puolestaan sattui Oulusta Tampereelle matkalla olevassa junassa, josta katosi kaksi teinipoikaa. 13- ja 14-vuotiaat pojat eivät saapuneet sovitusti Tampereelle iltajunassa.

Poliisi ei epäile asiassa rikosta vaan uskoo, että pojat olisivat mahdollisesti jääneet tarkoituksella Oulun seudulle.

Lapissa jo viikon kadoksissa ollut thaimaalaismarjastaja sai tänään julkisuudessa nimen ja kasvot. Poliisi toivoo, että 38-vuotiaan Somchai Poonsabin nimen ja kuvan julkistaminen auttaa marjastajan löytämisessä.

Poonsab nähtiin viimeksi viime viikon maanantai-iltana yhdeksän jälkeen tienvarressa Kursun kylän tuntumassa.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.