Useita kolareita teillä - ruotsinlaiva oli jumissa

Myrskyinen ja sateinen sää vaikeuttaa liikennettä sekä maalla että merellä. Eri puolilla maata on sattunut lukuisia kolareita ja ojaanajoja, matkustaja-aluksilla taas on ollut vaikeuksia päästä satamaan Helsingissä.

Ruotsinlaiva Silja Serenade pääsi satamaan puoli neljän aikaan iltapäivällä yli viisi tuntia aikataulusta myöhässä. Serenade odotti tuulen tyyntymistä Helsingin kasuunin luona. Laivan lähtö takaisin Tukholmaan lykkäytyi kello 19:ään.

Vakavin turma sattui aamupäivällä Varsinais-Suomessa Sauvossa, jossa mies kuoli linja-auton ja henkilöauton kolarissa.

Pisimmin liikennettä sotki myöhään eilen illalla sattunut kolarisuma valtatie 2:lla Karkkilassa Uudellamaalla. Tielle kaatunut sokerirekka saatiin nostettua vasta tänään iltapäivällä.

Etelä-Pohjanmaan Jalasjärvellä Seinäjoelle vievä tie on ollut jonkin aikaa poikki kaatuneen rekan takia.

Yöllä Lahden keskustassa kolaroivat linja-auto ja henkilöauto. Bussissa oli 15 ja autossa viisi ihmistä, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Mies kuoli linja-autokolarissa Sauvossa

Silja Serenade odottaa satamaan pääsyä Helsingin edustalla

Bussi ojaan Kiikoisissa, matkustajat ulos kattoluukusta

Liikenne sujuu jälleen Kakkostiellä

Auto ajautui sohjossa väärälle kaistalle - kuljettaja kuoli