Uskontoihin kuulumattomien määrä kasvanut – jo joka neljäs suomalainen ei tunnusta mitään uskontoa

Neljännes suomalaisista ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, kertoo Tilastokeskus. Miehistä uskontoihin kuulumattomia oli viime vuonna 30 prosenttia, naisista 23 prosenttia.

Uskontoihin kuulumattomien osuus on suurin 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa 40 prosenttia ei tunnusta mitään uskontoa. Seuraavaksi eniten uskontokuntiin kuulumattomia oli 40–49-vuotiaissa, yhteensä 34 prosenttia. Pienin osuus oli 70 vuotta täyttäneiden joukossa, jossa 14 prosenttia ei kuulunut uskontokuntiin.

Uskontoon kuulumattomien määrä ylitti miljoonan rajan Suomessa vuonna 2010. Viime vuoden lopussa uskontoihin kuulumattomia oli jo 1,45 miljoonaa.

Vieraskielisistä jopa 85 prosenttia ei ole minkään Suomessa rekisteröidyn uskontokunnan jäsen, mutta tältä osin tilasto ei anna oikeaa kuvaa, Tilastokeskus kertoo.

–  Kaikki uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä, eivätkä kaikki uskonnon harjoittajat liity seurakuntiin, tiedotteessa sanotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

Nyt eletään polkupyörävarkauksien sesonkiaikaa – katso täältä vinkit miten vältät pyöräsi päätymisen pitkäkyntisten käsiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.