Uusi äitiyspakkaus julkistettiin – nämä tuotteet se sisältää

Vuoden 2019 äitiyspakkauksessa panostetaan laatuun, kertoo Kela. Uusi äitiyspakkaus julkistettiin tänään.

Kelan mukaan tuotteiden valinnassa kiinnitettiin erityisesti huomiota laatuun. Kun aiemmin laadun ja hinnan panostus on ollut 50-50, tänä vuonna tuotteiden laatua painotettiin 70 % ja hintaa 30 %.

Pakkauksessa on yhteensä 63 tuotetta. Valikoima on säilynyt pitkälti ennallaan. Pakkauksen kilpailutus aloitettiin loppuvuodesta 2017, ja raati valitsi ehdotuksista pakkaukseen päätyvät tuotteet.

Uutena tuotteena pakkauksesta löytyy lyhythihainen body. Ensimmäistä kertaa mukana on myös bodyja, joissa on venepääntie.

Vuodelaatikossa tänä vuonna käytetään Robert Lönnqvistin suunnittelemaa kuosia, jossa seikkailevat värikkäät eläinhahmot.

Laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937 ja ensimmäinen äitiyspakkaus jaettiin 81 vuotta sitten.

Äitiyspakkauksen vaihtumisajankohta vaihtelee jonkin verran vuosittain, koska edellisen vuoden pakkaukset jaetaan ensin loppuun. Tämän vuoden pakkausta aletaan jakaa aikaisintaan huhtikuun puolivälissä, Kela kertoo.

Äitiyspakkaus 2019

Nämä tuotteet äitiyspakkauksesta löytyvät

aitiyspakkaus2019_kaikki-tuotteet.jpg 

Vuodelaatikko

Ulkohaalari/makuupussi

Lämpötöppöset ja -rukkaset

Peitemakuupussi

Hupullinen kevyt toppapuku

Villasekoitehaalari

Neulemyssy

Kypärämyssy

Myssy

Collegehaalari

Potkuhousut

Kietaisubody (yhteensä 4 kpl)

Body (yhteensä 9 kpl)

Jatkopalabody

Housut (yhteensä 3 kpl)

Leggingsit (yhteensä 3 kpl)

Puolipotkuhousut

Sukkahousut

Lapaset ja sukat

Sukat

Potkupuku

Petivaatteet

Viltti

Pyyheliina

Hygieniatarvikkeet

Ruokalappu

Kuolalappu/huivi

Ensikirja

Pehmolelu/uniriepu

Kaikki tuotteet kuvineen löytyvät Kela.fi-sivustolta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.