Uusi erätarkastaja ryhtyy valvomaan nettikeskustelua

Valtakunnallinen erätarkastaja liikkuu pian myös internetissä. Metsähallitus etsii parhaillaan ensimmäistä nettierätarkastajaa.

– Eräharrastajat keskustelevat sosiaalisessa mediassa ja muualla netissä. Keskustelut menevät toisinaan väärille raiteille. Olemme jo jonkin aikaa pohtineet, kuinka tähän voisi vaikuttaa, Metsähallituksen aluepääliikkö Erkki Turtinen kertoo.

Nettierätarkastaja seuraa nettipoliisin tapaan internetissä käytävää keskustelua ja voi osallistua keskusteluun viranomaisena.

–Joskus keskusteluissa kehuskellaan tekemisillä, jotka ovat laittomia tai eivät anna harrastukseen hyvää mallia. Sellaisiin haluamme puuttua. Emme halua suitsia keskustelua, mutta haluamme kiinnittää huomiota oikeisiin toimintatapoihin.

Erätarkastajan tehtävään vaaditaan poliisin tutkintoa. Metsähallitus on mukana nuorisotyöllistämisohjelmassa ja siten haussa on nimenomaan alle 30-vuotias työtön poliisi. Työn on määrä alkaa kesäkuun alussa.

Uudenlainen valvonta on herättänyt jo verkkokeskustelua.

– Samaisilla keskustelupalstoilla on käyty nyt keskustelua siitä, että isoveli valvoo. Tämä on tarkoituskin, Turtinen sanoo.