Uusi ohje kannustaa kuntia sammuttamaan ilmanvaihdon kouluissa, päiväkodeissa ja virastoissa yöaikaan – Mitä tekee Jyväskylä?

Yleisohjeen tavoitteena on yhtenäistää ja parantaa ilmanvaihtokäytäntöjä sekä herättää kunnat pohtimaan ilmanvaihdon energiakulutusta.

Ilmanvaihto kannattaisi sammuttaa kokonaan julkisissa kiinteistöissä öiksi ja viikonlopuiksi, sanotaan kuntien sisäilmaverkoston julkaisemassa ilmanvaihto-ohjeessa. Jyväskylän kaupunki on yksi ohjeen laatijoista.

Kyseessä on yleisohje ilmanvaihdon käytöstä julkisissa palvelurakennuksissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja virastoissa.

Ohjeessa todetaan, että kun ilmanvaihto toimii oikein ja tehokkaasti, ilmanvaihtoa tarvitaan vain silloin, kun rakennusta käytetään. Ilmanvaihdon sammuttaminen kiinteistöjen käytön ulkopuolella säästäisi merkittävästi energiaa sekä pienentäisi kiinteistöjen hiilijalanjälkeä ja kuluja.

Kyseessä on ohje eikä määräys, joten jokainen kunta saa päättää, kuinka sitä noudattaa.

Keskisuomalainen kysyi Jyväskylän kaupungin kiinteistöpäällikkö Petteri Kontrolta, miten Jyväskylässä reagoidaan ohjeistukseen. Kontro on ollut mukana uuden ohjeen laatimisessa ja toimii Jyväskylän kaupungin sisäilmaryhmän puheenjohtajana.

Sammutetaanko ilmanvaihto tulevaisuudessa iltaisin ja viikonloppuisin Jyväskylän kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa rakennuksissa?

– Ei ole suunnitteilla, että Jyväskylän missään käytössä olevassa kiinteistössä sammutettaisiin ilmastointi kokonaan. Vaatisi tarkkaa kiinteistö- ja laitekohtaista selvitystä ennen kuin ilmanvaihto voitaisiin kokonaan kytkeä pois päältä. Voi olla, että tulevaisuudessa tätäkin mahdollisuutta kartoitetaan etenkin uusissa kiinteistöissä, joissa on tehokas ilmanvaihtojärjestelmä.

Ilmanvaihdon energiakulutukseen on kuitenkin kiinnitetty huomiota jo vuosia Jyväskylän kiinteistöissä. Joissakin kiinteistöissä, kuten kouluissa, ilmanvaihdon teho puolitetaan tai laitetaan osateholle öiksi ja viikonlopuiksi. Päätös ilmanvaihdon tehon pienentämisestä tehdään aina kiinteistökohtaisesti, koska kiinteistöt ja ilmanvaihtolaitteistot ovat eri kuntoisia. Ilmanvaihto pidetään täydellä teholla niissä kiinteistöissä, joissa on todettu sisäilmaongelmia, Kontro kertoo.

Kotron mukaan ilmanvaihto-ohjeen tavoitteena on saada kunnat pohtimaan, kuinka ilmanvaihto olisi energiakulutuksen ja terveellisen sisäilman kannalta tehokkainta järjestää.

Suomen kunnat omistavat tuhansia kiinteistöjä, jotka ovat keskenään hyvin eri ikäisiä ja kuntoisia, eikä niihin näin ollen voida soveltaa samaa periaatetta. Siksi asiasta on laadittu määräyksen sijaan ohje.

– Suomessa on paljon kuntia ja kaupunkeja, joissa ei ole selkeästi määriteltyjä käytänteitä vaan ilmanvaihtoon liittyviä asioita on hoidettu "mututuntumalla". Halusimme herätellä kuntia pohtimaan, missä määrin ilmanvaihdon tehoja voisi pienentää esimerkiksi yöaikaan. Toivomme, että kaupunkien olisi ohjeen avulla helpompaa kirkastaa omia käytänteitään ja ottaa ympäristönäkökulma huomioon, Kontro selittää.

Kontro myös painottaa, että ilmanvaihdon pitäminen ympäri vuorokauden täydellä teholla on turhaa energiankulutusta kiinteistöissä, joissa yhtä hyvä ilmanlaatu voidaan saavuttaa myös pienentämällä ilmanvaihdon tehoa silloin, kun kiinteistö on tyhjillään.

– Jos ilma pystytään pitämään puhtaana pienemmällä ilmanvaihdolla, on laitteistoa turhaa pitää päällä vuorokauden ympäri.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .