Uusi raskaus yllättää: Vauvojen äideille paljon abortteja

Pienten vauvojen äideille tehdään yllättävän paljon raskaudenkeskeytyksiä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan toissavuonna lähes puolet aborteista tehtiin naisille, jotka olivat synnyttäneet vähintään kerran. Aborttien kokonaismäärä oli noin 10 000.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan ylilääkärin, dosentti Dan Apterin mukaan aborttiin päätyy tavallisesti äiti, joka tulee uudelleen raskaaksi alle vuoden sisällä edellisestä synnytyksestä. Hän näkee yhtenä syynä tähän jo kohtalaisen pitkään jatkuneeseen ongelmaan sen, että luotettava ehkäisy aloitetaan liian myöhään.

– Osittain syynä on väärä tieto siitä, millaisen suojan imettäminen antaa. Myös ehkäisyn aloittamisessa on ylivarovaisuutta. Aika monella lääkärilläkin on vähän vanhentunut käsitys, milloin synnytyksen jälkeen voidaan asentaa vaikkapa kierukka tai aloittaa e-pillereiden syönti.

Helsingin yliopiston professori ja Kätilöopiston sairaalan osastonylilääkäri Oskari Heikinheimo näkee yhdeksi syyksi myös äidin kiireet.

– Pikkulapsiperheen arki on täynnä, eikä äiti ehdi käydä ehkäisyneuvolassa. Siksi synnytyksen jälkitarkastuksessa tulee korostaa ehkäisysuunnittelua.

Joissakin kunnissa ongelmaa on lähdetty ratkomaan tarjoamalla synnyttäneille äideille ilmaista ehkäisyä. Esimerkiksi Forssassa naisella on ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen mahdollisuus saada ilmainen ehkäisy.