Uusi ukkosmyrsky saapuu – Astan jälkityöt jatkuvat

Suomeen saapuu yöllä etelästä laaja ukkosmyrskyrintama. Myrsky liittyy Itämerellä olevaan matalapaineen alueeseen, jonka odotetaan nostattavan kovia tuulia huomenna etenkin Varsinais-Suomessa, Pohjanmaan maakunnissa ja Satakunnassa.

Kovimmillaan tuuli voi nousta 20 metriin sekunnissa. Myrskystä ei odoteta yhtä kovaa kuin Astasta, joka aiheutti suuria tuhoja viime viikolla. Silloin tuuli puhalsi jopa 30 metriä sekunnissa.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kehottaa ihmisiä varautumaan pitkiin sähkökatkoksiin ja muihin häiriöihin varaamalla ruokaa, vettä, lääkkeitä, radion ja paristoja vähintään viikon tarpeisiin. Maatalouden tuotantolaitoksia suositellaan hankkimaan varavirtaa tuottava aggregaatti.

Asta-myrskyn tuhojen korjaustyöt ovat yhä kesken. Savolaisten sähköyhtiöiden mukaan jäljellä ovat kaikkein vaikeapääsyisimmät kohteet.

Savon Voiman jakelualueella Pohjois-Savossa ja Konnevedellä Keski-Suomen puolella sähköttömiä talouksia oli illalla noin 2 000. Etelä-Savossa määrä oli runsaat 900 ja Etelä-Karjalassa noin 700.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.