Uusi vankila käyttöön tänään Jyväskylän Tourulassa

Uusi avovankila aloitti toimintansa Jyväskylän Tourulassa tänään maanantaina. Vankipaikkoja on 60, joista 20 on naisille ja 40 miehille.

Vankilatoiminta siirtyy Jyväskylään Laukaasta, jossa vankila lopettaa toimintansa.

Avovankilassa vangit ovat valmistautumassa vapautumiseen ja heidät on ennakkoon arvioitu avolaitokseen soveltuviksi. Vangit noudattavat järjestyssääntöjä ja ovat sitoutuneet päihteettömyyteen.

Päiväjärjestys säilyy Laukaaseen verrattuna samana siten, että vangin päivä rytmittyy työ- ja opiskelutoimintaan, vapaa-aikaan sekä muuhun kuntouttavaan toimintaan. Uutta Laukaaseen verrattuna on se, että Jyväskylässä kaikki saavat jalkaansa sähköisen valvontapannan, jolla liikkumista seurataan reaaliaikaisesti.

Vankilan sijoittuminen keskeiselle paikalle herätti etukäteen vilkasta keskustelua ja kritiikkiä.

Vankilan kanssa samanaikaisesti tiloihin siirtyy yhdyskuntaseuraamustoimisto Jyväskylän keskustasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Laukaan vankilan muutto Jyväskylän Tourulaan aikaistui – kaikki vangit saavat jalkaansa sähköiset valvontapannat