Uutissuomalaisen kysely: Suomalaisten luotto päättäjiin ja viranomaisiin laski huhtikuussa

Suomalaisten luottamus viranomaisiin ja maan ylimpiin päättäjiin koronakriisissä laski huhtikuussa, selviää Uutissuomalaisen gallupista.

Kyselystä selviää, että esimerkiksi hallitukseen vahvasti luottavien osuus putosi yli kymmenen prosenttiyksikköä huhtikuun lopulla. Kuun lopussa hallitukseen vahvasti luotti 39 prosenttia. Huhtikuun puolivälissä vastaava luku oli 50 prosenttia.

Myös oppositioon vahvasti luottavien osuus putosi huhtikuun aikana. Kuun lopussa vastaajista kymmenen prosenttia ilmaisi vahvaa luottamusta oppositiolle.

Gallupissa selvisi, että vastaajien mielestä luotettavin tietolähde koronavirusasioissa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Gallupissa kysyttiin luottamusta eri tahoihin asteikolla 0–10. IRO Research toteutti gallupin kolmeen kertaan maalis–huhtikuussa. Kullakin kerralla haastatteluja tehtiin tuhat.

Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

- - - - -

Korjattu klo 8.40: Hallituksen luottavien osuus laski huhtikuussa parissa viikossa yli 10 prosenttiyksikköä, ei yli 10 prosenttia. Huhtikuun puolivälissä, ei alussa, hallitukseen luotti vahvasti 50, ei 56 prosenttia. Gallup toteutettiin kolmeen kertaan, ei kolmessa osassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.