Väitös: Ruisleipä terveellistä, erityisesti tuunattuna

Ruisleipä on terveysruokaa, vahvistaa Helsingin yliopiston väitöstutkimus. Erityisen terveellistä on tutkimuksen mukaan kasvisteroleilla terästetty ruisleipä, joka vähensi selvästi koehenkilöiden haitallisen kolesterolin määrää. 

Tavallinenkin täysjyväruisleipä aiheutti reaktion, joka voi ehkäistä valtimoiden ahtautumista.

Kasvisterolileipää ei ole tällä hetkellä markkinoilla Suomessa.

–Aiemmin tällainen leipä oli, mutta se taisi olla silloin pikkaisen edellä aikaansa. Kasvisterolien vaikutukset alkavat vasta nyt tulla selkeämmin esiin, ja ihmisten kolesterolitaso on kääntynyt nousuun, niin nyt olisi parempi aika, väittelijä Päivi Söderholm sanoo.

Koehenkilöt söivät tutkimuksessa kuusi palaa kasvisterolileipää tai tavallista täysjyväruisleipää päivässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.