Väyrynen: Suomen tulisi irrottautua euroalueesta Kreikan mukana

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittaa blogissaan, että Kreikan irtautuminen euroalueesta näyttää yhä ilmeisemmältä. Jos Kreikka poistuu euroalueesta, Suomen tulisi Väyrysen mielestä seurata maan esimerkkiä.

Väyrysen mielestä suomalaiset ovat jo kärsineet euroalueen jäsenyydestä ja yhtenäisvaluuttaan siirtyminen oli paha virhe.

Suomen tulisi Väyrysen mukaan palauttaa taloudellinen itsenäisyytensä ja kyky vaikuttaa valuuttansa ulkoiseen arvoon itse. Hän ehdottaakin, että Suomi ottaisi oman valuutan käyttöön euron rinnalle.

Jos Kreikan ja Suomen lisäksi myös muut euroalueen maat ottaisivat käyttöön kansallisen valuutan euron rinnalle, Väyrysen mielestä euro voisi vielä pelastua. Tällöin siirryttäisiin yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuuttaan.

Väyrynen uskoo Kreikan mahdollisen eron vain vahvistavan euroalueen yhteisvastuuta ja keskitettyä päätöksentekoa EU:ssa. Jos Suomi haluaa irrottautua euroalueen yhteisvastuusta, Väyrysen mielestä ainoa keino on euroalueesta eroaminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.