VR vähentämässä 570 työpaikkaa – lippujen hinnat laskevat

Valtion kokonaan omistama VR Group suunnittelee enimmillään 570 työpaikan vähentämistä osana säästöohjelmaa. Yt-neuvottelut koskevat 2 800 henkilöä matkustajaliikenteessä, junien kunnossapidossa, junaliikennöinnin yksikössä sekä Avecrassa.

VR Group kertoo uudistavansa matkustajaliikenteen organisaatiota, junaliikenteen kunnossapitoa sekä junaliikennöintiä. Myös junien ravintolapalveluista vastaavan Avecran hallintoa on tarkoitus tehostaa. Tavoitteena on aikaansaada 50 miljoonan euron säästöt.

VR kertoo laskevansa edelleen junalippujen hintoja. Myös aikatauluja ja reittejä muutetaan.

Yhtiö harkitsee joidenkin asemien lipunmyynnin sulkemista. Lisäksi uuden junakaluston ja liikennemuutosten myötä kunnossapidon tarve vähenee. Näistä suunnitelmista johtuen myös veturinkuljettajia tarvittaisiin aiempaa vähemmän.

Muutokset on tarkoitus toteuttaa tänä ja ensi vuonna.

VR Groupin liikevaihto ja tulos laskivat toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö on kärsinyt varsinkin halpabussien tulosta markkinoille. Huhti-kesäkuussa matkamäärät vähenivät edellisvuoteen verrattuna kaukoliikenteessä yli 6 prosenttia. Matkustajaliikenne tuotti liiketappiota 1,9 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yksikkö tuotti 4,9 miljoonaa euroa voittoa.

Koko VR Groupin liikevaihto oli toisella vuosineljänneksellä 305,9 miljoonaa, mikä on vertailukelpoisin luvuin 8,5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Tulos toisella vuosineljänneksellä oli 6,1 miljoonaa, kun tulos oli viime vuonna 14,3 miljoonaa.

Yhtiö odottaa koko vuoden tuloksen heikkenevän huomattavasti viime vuodesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

VR vähentää junavuoroja – muun muassa Jyväskylästä