VR:n henkilöliikenteen monopolia puretaan pikavauhtia

Junamatkat saattavat jo tämän hallituskauden aikana taittua jonkun muun kuin VR:n kyydillä. Hallitus suunnittelee, että rautatieliikenteen henkilökuljetukset avattaisiin kilpailulle pikavauhtia. Edellytykset kilpailun avaamiselle on tarkoitus panna kuntoon jo ensi kevääksi.

- Käymme VR:n kanssa neuvotteluja siitä miten kilpailua voitaisiin avata, kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

VR:llä on nyt sopimus, joka suo sille yksinoikeuden kaukoliikenteen henkilöliikenteeseen vuoteen 2024. VR ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan nopeammasta aikataulusta ja kannattavansa kilpailun avaamista, kunhan säännöt ovat selkeät ja reilut. Toimitusjohtaja Mikael Aron mukaan vaikutukset sekä velvoiteliikenteeseen että henkilöstön asemaan täytyy selvittää.

Demokraatti-lehti uutisoi aluksi, että Bernerin suunnitelma olisi yksityistää VR:n koko henkilöliikenne. Tästä ei Bernerin mukaan ole kysymys. Valtio ei ole muutenkaan luopumassa VR:n omistuksesta.

- Kilpailun avaaminen rautatiemarkkinoilla tarkoittaa sitä, että VR:n yksinoikeudesta luovutaan ja samoille markkinoille voi tulla muitakin toimijoita, Berner selitti.

Nykyisen sopimuksen velvoitteena on esimerkiksi yöjunaliikenne Helsingistä Kolariin ja Rovaniemelle. Osana velvoitetta VR on maaliskuussa 2015 päättänyt hankkia makuuvaunuja yli 30 miljoonalla eurolla.

Kilpailutuksen haasteita ovat Aron mukaan rataverkon huono välityskyky ja kunto.

- Katsomme, että rataverkkoon täytyy investoida nykyistä enemmän, jotta kilpailusta saadaan hyötyä matkustajille, Aro sanoi.

Onnibus on kiinnostunut nousemaan raiteille

Halpabussiyhtiö Onnibus on kiinnostunut kilpailun piiriin tulevasta junien henkilöliikenteestä. Toimitusjohtaja Pekka Möttö sanoo STT:lle, että tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista ottaa asiaan kantaa, koska kilpailutuksen ehdoista ei ole riittävästi tietoa.

Mötön mukaan yhtiö on kiinnostunut kaikesta sellaisesta, jossa se näkee mahdollisuuden kannattavaan liiketoimintaan. Tässä vaiheessa Onnibus ei ole tehnyt laskelmia siitä, millaisille reiteille sen kannattaisi suuntautua.

Sipilä: Kilpailu avautuisi aluksi vain VR:n jättämillä reiteillä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan henkilöliikenteen kilpailun avaaminen koskisi tässä vaiheessa vain reittejä, jotka VR on jättänyt liikennöimättä. Se ei siis koskisi VR:n koko henkilöliikennettä.

- Jos meille jää rataosuuksia ilman junaliikennettä, niin miksi me emme kilpailuttaisi toimijoita, jotka sinne haluavat tulla, Sipilä sanoi STT:lle.

Sipilä sanoi STT:lle, että yksityisillä toimijoilla on selvää halukkuutta tarttua tähän toimintaan.

VR:n jättämille reiteille voidaan päästää uusia toimijoita ilman että VR:n kanssa neuvotellaan uusia sopimuksia.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan nyt annetaan mahdollisuus tyhjillä olevilla reiteillä myös VR:n ulkopuolisten yhtiöiden tulla kilpailun kautta mukaan.

- Nyt ei olla yksityistämässä VR:ää eikä VR:n henkilöliikennettä.

Vanhasen mukaan muiden vaihtoehtojen tutkiminen on myöhemmän ajan kysymys.

- Nyt saadaan kokemuksia millä tavalla ulkopuoliset tahot ovat kiinnostuneet Suomen liikenteestä. Tämä tulee olemaan monimutkainen asia.

Vanhanen pitää tavoiteaikataulua kilpailun avaamiselle tiukkana, mutta ei mahdottomana.