VVO kiistää väitteet korjausrahojen väärinkäytöstä

VVO kesäkuussa myi yli 8 600 hintasäännösteltyä vuokra-asuntoa Y-Säätiölle.

Vuokra-asuntokonserni VVO harkitsee kantelevansa oikeusasiamiehelle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran toiminnasta kertoo Helsingin Sanomat. VVO:n mukaan Ara on antanut tietoisesti julkisuuteen väärää tietoa.

Yhtiö kiisti keskiviikkona, että se olisi pitänyt itsellään vuokralaisilta kiinteistöjen tuleviin korjaustarpeisiin kerättyjä varoja. Näin on väitetty käyneen, kun VVO kesäkuussa myi yli 8 600 hintasäännösteltyä vuokra-asuntoa Y-Säätiölle.

Kyseisten asuntojen vuokrissa kerättiin VVO:n mukaan vuosina 2005–2015 korjauksiin runsaat 66,3 miljoonaa euroa ja korjauksiin käytettiin lähes 66 miljoonaa. Yhtiö kertoo toimittaneensa laskelman myös Aralle, joka ei ole löytänyt siitä huomautettavaa.

Y-Säätiö osti asunnot kiinteistökauppana, kirjoitti Helsingin Sanomat viime viikolla. Valvovana viranomaisena Ara hyväksyi kaupan, mutta moitti järjestelyä arava- ja korkotukilainsäädännön hengen vastaiseksi.

VVO toivoo, että Aran toiminta prosessissa tutkittaisiin. Yhtiön mukaan Y-Säätiö-kaupan poikkeuksellinen toteutustapa johtui siitä, että alun perin kaavailtu järjestely kariutui Aran tekemään väärään luovutushinnan tulkintaan. VVO:n mukaan Ara oli myös ilmoittanut hävittäneensä luovutuskorvausta koskeneita asiakirjoja, jotka myöhemmin kuitenkin löytyivät.

mm. HS:n tiedolla, että VVO harkitsee kantelua oikeusasiamiehelle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.