Vaalimaan rekkajono venähti 45 kilometriin

Vaalimaalle menevä rekkajono on kasvanut 45 kilometriin.

Jonoutuneen liikenteen vuoksi moottoritieosuudelle Rantahaka–Summa on perustettu tilapäinen rekkaparkki. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

Aiemmin Tiehallinto ennakoi täksi päiväksi enimmillään 35 kilometrin rekkajonoja. Joka tapauksessa jonon arvioidaan supistuvan selvästi huomiseen mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Influenssaa liikkeellä viime vuosia vähemmän – epidemian huippu on kuitenkin vasta edessä

Yön uutiskooste: Kiinassa raportoidut koronavirustartunnat laskussa, hallitus puntaroi yhä yksinäisten lasten auttamista Kreikan leireiltä

Jyväskylän pääkirjasto haluaa Kävelykadun varteen, vaikka omat tilat pienenisivät – "Kirjasto on kansan paikka"

8 000 työttömänä mutta uusia koulutetaan silti – Tekevätkö sihteerit comebackia suomalaisille työpaikoille?

Alkoholin etämyynnistä tänään ratkaisu käräjiltä, suomalaismiehen syytetään välttäneen veroja liki 1,7 miljoonan euron edestä

EU:n tulevaisuus on pöydällä tänään, kun jäsenmaiden johtajat neuvottelevat seuraavien vuosien budjetista – pääministeri Marin tavoittelee lisäystä maaseudun kehittämisrahojen ehdotettuun tasoon

Hallitus puntaroi yhä yksinäisten lasten auttamista Kreikan leireiltä – eduskunnan hallintovaliokunnan kansanedustajat kuulevat tänään Maria Ohisaloa

Ähtärin eläinpuiston mesikämmenet vetelevät vielä hirsiä, mutta iäkkään joogakarhun kunto huolestuttaa hoitajia – "Mimmi on viettänyt talviunta kuivin suin"

Ely-keskus huolestui raskaan liikenteen turvallisuudesta pääkaupunkiseudulla: liikenne lisääntynyt, taukopaikat ylikäytössä

Pahoinpitelijä käskytti uhrinsa ryömimään ja mursi tilanteeseen puuttuneen miehen poskiluun Keuruulla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.