Vaarallinen ilmiö palasi lämpimien säiden mukana – poikaporukka hyppi Ylistön sillalta Jyväsjärveen ilmeisesti äidin kannustaessa

Keskisuomalainen sai maanantaina lukijalta vinkin siitä, että kolmen pojan porukka hyppi Jyväskylässä Ylistön sillalta veteen sunnuntaina 16. kesäkuuta.

– Pojat olivat noin 15–20-vuotiaita. He temppuilivat ja kuvasivat toistensa hyppyjä. Paikalla oli myös vanhempi nainen ikään kuin kannustamassa heitä. Hän oli ehkä jonkun pojan äiti, lukija kertoo.

Hellekesän 2018 aikana silloilta hyppiminen kasvoi lähes ilmiöksi, kun Ylistön sillan lisäksi erityisesti Äänekoskella Ääneniemen ­kävelysillalta hypittiin Häränvirtaan.

Jyväskylän kaupungin rakennuttajainsinööri Ilpo Irvan korviin ei ollut vielä maanantaina kantautunut tietoa siitä, että silloilta olisi hypitty tänä kesänä. Hänen mukaansa hyppimistä on kuitenkin mahdotonta estää.

– Meidän pitäisi tehdä häkki sillan ympärille, mutta senkin päälle pääsisi varmasti jotain kautta kiipeämään, ja silloin hypättäisiin vieläkin korkeammalta. Jos kiipeämään pääsee, niin halukkaat menevät yli kaiteesta kuin kaiteesta, Irva harmittelee.

Ylistön sillan alikulkukorkeus Jyväsjärveen on noin kolme metriä. Irvan mukaan hyppäämällä matkaa kertyy kaiteelta veteen jo noin viisi metriä ja kaiteen takaakin neljä metriä.

Sillan alapuolinen vesi on tarkistettu vuonna 2015 kaikuluotaimella, ja silloin vesialue näytti sillan kohdalta siistiltä.

– Kaikuluotain on tarkka ja se kyllä näyttäisi, jos sillan kohdassa olisi tavaraa, Irva toteaa.

Siitä huolimatta veteen hyppiminen miltään sillalta ei ole missään nimessä toivottavaa.

– Jo itse veteen tippuminen voi olla vaarallista, sillä vauhti kiihtyy jo kolmessa metrissä aika kovaksi. Rantaankin on jo aika pitkä matka sillan keskeltä, joten uintitaitokin täytyy olla hyvällä tasolla. Mieleen tulee myös, että ovatko hyppääjät tarkistaneet, että tuleeko sillan alta veneitä, Irva toteaa.

Hän kehottaa kuntalaisia käyttämään järkeään, jos hyppääminen juolahtaa mieleen.

– Mieluummin jättää tekemättä. Siltojen tarkoitus ei ole se, että sieltä hypitään alas. Sitä varten on tehty uimalaiturit, Irva muistuttaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .