Vaarallinen villitys: nuoret kuvaavat videoita nettiin silloilta hyppäämisestä

Kuuma kesä ajaa nuoret hurjapäät sukeltamaan korkeuksista.

– Eräänä iltana sillalta hyppäsi kolme tyttöä veteen yhtä aikaa samalla, kun toiset kuvasivat videota someen. Tuollainen video voi lähteä leviämään netissä nopeasti ja muille saattaa tulla idea hyppiä silloilta, kertoo Äijälänsalmen sillan vieressä asuva Leila Jekunen.

Äijälänsalmen vanhalta sillalta on Jekusen mukaan hypitty veteen muutaman viime viikon aikana. Pudotus sillalta salmeen on yli kymmenen metriä pitkä ja sillan alitse kulkee paljon vesiliikennettä.

Äijälänsalmi yhdistää Jyväsjärven ja Päijänteen, ja toimii ainoana liikennereittinä Päijänteeltä Jyväsjärvelle.

– Viikko sitten sunnuntaina pidin ikkunaa auki, kun kuului äänekäs molahdus. Pian sen jälkeen sama kuului uudestaan, kun menin katsomaan niin sillalla oli vielä muutama nuori valmistautumassa hyppyyn, Jekunen sanoo.

Jekunen ilmoitti hyppijöistä hätäkeskukseen, jonka jälkeen poliisi onkin muutaman kerran käynyt paikalla hätyyttelemässä nuoria. Jekusen arvion mukaan hyppijät ovat olleet hieman alle 15-vuotiaita.

Erittäin vaarallisen paikasta tekee juuri kova vesiliikenne. Sillan alitse liikkuu suurempaa ja pienempää sekä hitaampaa ja nopeampaa kulkuvälinettä jatkuvasti.

Lauantai-iltana puolen tunnin aikana Äijälänsalmen sillat alitti ainakin 40 vesiliikennevälinettä.

– Viime vuonna näin, kun kaksi nuorta naista hyppäsi sillalta alas. Onneksi tämä on sen verta syrjässä, että tuskin tänne tuleminen on mikään humalainen päähänpisto, sanoo viisi vuotta sillan lähellä asunut Matti Pohjolainen.

Pohjolaisen mukaan salmessa liikkuu paljon esimerkiksi vesiskoottereita, joilla ainakin alkukesästä oli hurja vauhti päällä. Nyt niiden vauhti siltojen kohdalla on hieman rauhoittunut, mutta liikenne on hyvillä keleillä erittäin vilkasta läpi vuorokauden.

Päivystävä palomestari Sami Sauvala kuvailee sillalta hyppimistä pelastustoimen harmaaksi alueeksi.

– Sitä voi hyvin verrata jäillä kävelemiseen. Jäillä voi kyllä liikkua, mutta silloin on riski joutua veden varaan. Yhtälailla sillalta voi hypätä veteen ja tulee tajuta, että jotain voi sattua, Sauvala sanoo.

Sauvalan mukaan jokainen kansalainen tekee oman arvionsa siitä, että ilmoittaako hyppijöistä hätäkeskukseen.

– Silloin pitää ehdottomasti ilmoittaa hätäkeskukseen, jos joku joutuu pulaan, Sauvala teroittaa.

Hän sanoo, että nuoret hyppivät veteen usein ymmärtämättömyyttään ja virkavallan auktoriteetti saattaisi vähentää hyppijöiden intoa.

Keskisuomalainen kertoi viime viikolla, että hyppijöitä on nähty Ääneniemen sillalla (30.7.) Äänekoskella sekä Ylistön sillalla (2.8.) Jyväskylässä.

Siltojen rakentamisen ja kunnostamisen yhteydessä vesistöihin päätyy terästä sekä betonia, joita ei kaikkia saada kerättyä pois. Usein myös anastetut pyörät päätyvät silloilta alas veteen ja voi tulla hyppääjää vastaan.

Jos esimerkiksi veteen osuu koko kroppa auki, on vedenpinta kuin sementtiä. Pidempi etäisyys veteen aina kasvattaa riskiä, että jotain sattuu.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .