Vahingonlaukaus tappoi poliisiasemalla

Poliisivankilan vartija on kuollut aseenkäyttöharjoituksessa Pudasjärven poliisilaitoksella Pohjois-Pohjanmaalla. Poliisin mukaan virka-ase laukesi vahingossa, jolloin luoti osui harjoitukseen osallistuneeseen vartijaan. Tapaus sattui viime yönä.

Uhri on 49-vuotias pudasjärveläinen mies.

Rikosylikomisario Antti Luodon mukaan harjoituksessa ammuttiin normaalilla virka-aseella eli käsiaseella. Hänen mukaansa ei ole tavatonta, että ampumisharjoitus järjestetään yöllä.

Luoto kertoo, että harjoituksessa oli mukana useita pudasjärveläisiä poliiseja.

Tutkinta on kesken, joten poliisi ei kerro tarkemmin tapauksen yksityiskohtia.

Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja virkavelvollisuuden rikkomisena. Alkoholilla ei poliisin mukaan epäillä olevan osuutta tapahtumiin.

Pudasjärven poliisilaitoksella on aloitettu henkilöstön kriisiapu.

Poliisia epäillään vahingon aiheuttajaksi. Siksi asiaa tutkii Oulun poliisilaitos ja tutkinnanjohtajana toimii Lapin kihlakunnan syyttäjäviraston syyttäjä. Tapauksesta on luvattu tiedottaa lisää vasta kello 16:n jälkeen.

Edellinen kuolemantapaus poliisin harjoituksissa sattui vuonna 1995.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.