Vakava vaaratilanne Nelostiellä: henkilöauto lunastukseen, hevostraileri osallisena – "Ainekset paljon pahempaan"

Nelostiellä Pihtiputaalla tapahtui uhkaava liikenneonnettomuus lauantaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui, kun etelän suuntaan matkalla olleen hevostrailerin molemmat vasemman puolen renkaat irtosivat samanaikaisesti.

– Toinen renkaista päätyi ojaan, mutta toinen osui vastaantulleeseen henkilöautoon. Auto vaurioitui lunastuskuntoon, päivystävä palomestari Henrik Hellström kertoo.

– Molempien autojen kuljettajat selvisivät säikähdyksellä. Trailerin kyydissä oli hevonen, joka säikähti sekin.

– Tässä olivat ainekset paljon pahempaankin. Onneksi irtonainen rengas ei osununt vastaantulevan tuulilasiin ja traileri pysyi renkaillaan eikä kaatunut, Hellström summaa.

Onnettomuus tapahtui Ilosvuoren ohituskaistan kohdalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle kello 16.13. Onnettomuusautot ja traileri ovat yhä tiellä. Liikenne pääsee kuitenkin kulkemaan onnettomuuspaikan ohi. Päivystävän palomestarin mukaan tie saadaan avattua kokonaan liikenteelle noin kello 18.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.