Valinnanvapauskokeilu loppuu Jyväskylän seudulla – tuhannet ihmiset palaavat takaisin julkisille terveysasemille

Valinnanvapauskokeilu loppuu Jyväskylän seudulla lokakuussa. Taustalla vaikuttaa hallituksen sote-uudistuksen kariutuminen.

Marraskuun alusta alkaen asiakkaat palaavat takaisin julkisille terveysasemilleen Jyväskylässä ja Uuraisilla. Hankasalmen osalta selvitetään kuitenkin vaihtoehtoisia palveluntuotantotapoja, kuten palveluseteliä.

Asiakkaat voivat Jyväskylän seudulla yhä vielä listautua yksityisille palveluntuottajille syyskuun loppuun saakka. Poikkeuksena on Mehiläinen Oma Lääkärisi, joka palvelee nykyisiä asiakkaita normaalisti, mutta ei ota vastaan uusia asiakkaita 25.4.2019 alkaen.

Valinnan tehneille asiakkaille lähetetään asiakaskirje, jossa kokeilun päättymisestä, aikatauluista ja mahdollisista muista huomioitavista asioista kerrotaan erikseen.

Sote-uudistuksen valinnanvapauskokeiluun osallistui Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten alueella yhteensä noin 6 000 ihmistä.

Kokeilu oli käynnissä Jyväskylässä Huhtasuon, Keskustan, Kuokkalan, Kyllön, Palokan ja Vaajakosken terveysasemilla sekä Hankasalmen ja Uuraisten terveysasemilla.

Näiden terveysasemien asukkaat saivat hakeutua yksityisten palveluntuottajien avosairaanhoidon asiakkaiksi. Kokeilussa mukana olivat Mehiläinen Oma Lääkärisi, Suomen Terveystalo, Medics24, Hankasalmen Kunnanlääkärit Oy.

Nyt asiakkaat palaavat takaisin julkisten terveysasemien asiakkaiksi, lukuun ottamatta Hankasalmea. Jyväskylän ja Uuraisten osalta tehtiin selvitys, jossa todettiin, ettei kuntien palveluntuotantoa jatketa palvelusetelillä, vaan kunnat panostavat omien julkisten terveyspalveluidensa kehittämiseen, muun muassa lisäämällä henkilöstöresurssia omilla terveysasemilla sekä laajentamalla sähköisiä palveluita.

Sen sijaan Hankasalmen kunta haluaa selvittää vielä vaihtoehtoisia palvelun tuotantotapoja terveyspalveluissaan. Hankasalmella aloitti kokeilun aikana uusi palveluntuottaja Hankasalmen Kunnanlääkärit Oy. Hankasalmella noin 400 asukasta on nyt vaihtanut yksityisten palveluntuottajien asiakkaaksi.

Hankasalmen kunnanhallituksen pyynnöstä Jyväskylän kaupunki selvittää vaihtoehtoisia tuotantotapoja avosairaanhoidon palveluiden tuottamiseksi Hankasalmella. Selvityksessä on palveluiden tuottaminen asukkaille jatkossa esimerkiksi palvelusetelillä. Valmistelun etenemisestä tiedotetaan erikseen kuluvan kevään aikana.

Jyväskylän kaupunki tiedottaa, että valinnanvapauskokeilu tuotti sille paljon arvokasta tietoa siitä, miten asukkaat käyttävät valinnan mahdollisuuttaan, ja miten sekä julkisia että yksityisiä palveluita tulee kehittää kuntalaisten palvelutarpeisiin vastaamiseksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .